Monitaitoinen edelläkävijä
Bogart Co. oli kansainvälisen tason poppikoulu 1980-luvun Suomessa.
3
MIN
Bogart Company toi Suomeen uudenlaisen tavan tehdä popmusiikkia. Yhtyeen jäsenet olivat kansainvälisen imagonsa lisäksi muusikoita, jotka hallitsivat myös studiotyön.
Aku-Tuomas Mattila kartoittaa bändin vaiheet perinpohjaisesti uutuuskirjassaan. Äänessä on bogartien lisäksi taustavaikuttajia tuottajista levy-yhtiöväkeen ja kollegoihin.
Mukana olivat basisti Sami ”Sam Eagle” Piiparisen ja kosketinsoittaja Kai ”Guy Stoneman” Stenmanin lisäksi turkulaisen Studio 55:n äänittäjä Veijo ”Vinnie Lane” Mäki ja progeyhtye Kaamoksen rumpali Johnny Gustafsson, studioon niin ikään perehtynyt musiikkiammattilainen.
”Pystyimmekin tuottamaan omin nokkinemme musaa”, kertoo Bogartin laulaja Esa ”Ressu Redford” Mäkelä haastattelussa.
Äänitekniikka kiehtoi myös häntä.
”Muistan kun opettelin ensimmäisen oman digitaalisen työaseman ja samplereiden käyttöä. Aloitin aamulla ja lopetin, kun oli niin pimeää, etten nähnyt enää kunnolla. Koko päivä meni keskeytymättä laitteiden parissa.”
Ressu päätyi bändiin heavy-harrastuksen kautta. Äänittäjä Veijo Mäki oli kuullut, kun Redford oli kehunut laulavansa korkealta ja kovaa.
”Olin vetänyt kotona Deep Purplea, Whitesnakea ja ylipäätään heavya niin paljon kuin keuhkoista lähti aina lukiopäivän jälkeen, kun vanhemmat olivat töissä. Siitä lähti mun laulu-ura.”
Aku-Tuomas Mattilan kirja avaa yhtyeen vaiheiden lisäksi tuolloista musiikkikenttää. Itsetietoisen, raittiin ja urheilullisen imagon luonut Bogart erottui joka suhteessa.
”Me ei oltu rock-skenessä juuri kenenkään kavereita, kun tehtiin asiat eri tavalla musan tuottamista myöten”, Redford muistelee.
”Me ei myöskään oltu nöyrimmästä päästä pyytelemässä anteeksi tekemisiämme. Pikemminkin päinvastoin. Se, että jotkut vittuilivat urheilemisesta, ihmetytti kyllä.”
Kirjan kirjoittanut Mattila tunnustautuu Bogart-faniksi. Kolmetoistavuotiaalle musiikin suurkuluttajalle oli elämys nähdä bändin keikka Turun VPK:n talossa toukokuussa 1985.
Suomen oloissa Bogartista kehittykin ainutlaatuinen ilmiö. Bändin soundimaailma ja ammattimainen asenne vertautuivat – ja niitä verrattiin ahkerasti – kansainvälisiin nimiin.
Ilmankos yhtyeen hitit soivat edelleen radiossa. Esimerkiksi Princess kuulostaa hämmästyttävän ajattomalta.
Bändillä oli selkeä jako kappaleiden sovittamisessa. Jokainen mietti oman osuutensa kuhunkin teokseen. Redfordin harteille jäi kuitenkin suurin osa.
”Mä taisin tehdä biiseistä noin 80 prosenttia, joten multa tuli demon mukana myös ideoita, mitä halusin soitettavan tai muuten tehtävän jollain tietyllä tavalla.”
Musiikkia tehtiin uusimmalla teknologialla syntetisaattoreista sämplereihin perinteisiä instrumentteja unohtamatta.
”Niistä ajoista teknologia on harpponut eteenpäin hurjasti. Nyt harrastajalla on käytössä usein samat laitteet ja softat kuin ammattilaisilla.”
Se taas ei ole muuttunut mitenkään, että musiikin tekeminen ja tuottaminen vaativat edelleen osaamista ja hyviä ideoita.”
Bogartin kansainvälisen nousun taklasi samanniminen saksalaisbändi. Se vaati kovaa korvausta nimensä käyttämisessä saksankielisellä markkina-alueella, jossa turkulaiset olivat jo saaneet jalansijaa. Kaikkineen Bogart toimi todellisena poppikouluna, josta jokainen mukanaolija sai korvaamatonta oppia tulevia tekemisiä ajatellen.
”Etsimme koko ajan mahdollisimman hyviä tuottajia. Teknisesti osaavia tyyppejä, jotka ymmärsivät miten biiseistä tehtäisiin hyviä ja tarttuvia.”
Bogartin tuottajista Redford arvosti kaikkein eniten ruotsalaista Ulf Wahlbergia. Hän tajusi tekniikan lisäksi tunteen merkityksen musiikissa.
Ressulle Bogart oli laboratorio, joka meni kullakin levyllä siihen suuntaan, joka kiinnosti juuri silloin. Etenkin brittien musatrendit vaikuttivat tekemiseen paljon.
”Nyt voin sanoa, että välillä ehkä vähän liikaakin omalla kohdallani. Tuli tehtyä liian paljon eri tyylisiä biisejä. Onneksi sinne tuli sentään joku osumakin.”
Aku-Tuomas Mattila: Bogart Co. Ainoa. Yksinäinen. Sammakko, 2024. Ilmestyy elo-syyskuun taitteessa.