Toisenlainen perheidylli

Belzebubs on paitsi sarjakuva myös bändi. Seuraavaksi ilmiö rokkaa animaationa.

sarjakuva
Teksti
Matti Komulainen

Black metal -kulttuurista sysimustalla huumorilla kertova Belzebubs-sarjakuva on kasvanut kansainväliseksi menestystarinaksi. Satanistiperheellä on yli puoli miljoonaa seuraajaa sosiaalisessa ­mediassa.

Valtaosin palaute on ollut ”loistavaa”, vaikka aihepiiri voisi herättää myös negatiivista huomiota, kertoo Belzebubsin luoja JP Ahonen.

”Hahmot toimivat allegoria­na vieraalle kulttuurille tai vähemmistölle, joka tuntuu uhkaavalta tai oudolta. Vaikka hahmoilla onkin erikoisia tapoja ja huumori on välillä roisia, sarjakuvan ytimessä ovat hyvät arvot, kuten rakkaus, suvaitsevaisuus ja periksiantamattomuus”, Ahonen listaa.

Belzebubsin maine vain kasvaa. Siitä tehdään animaatiosarja maailmanlaajuiseen levitykseen. Ensimmäinen tuotantokausi sisältää kolmetoista 22 minuutin jaksoa, jotka valmistuvat vuoden 2025 lopulla. Pyjama Films kipparoi tuotantoa.

”Rahoitus on koossa, käsikset viimeistelyä vaille valmiita ja seuraavat kaksi vuotta tiivistä tuotantoaikaa. Kokonaisbudjetti on 4,5 miljoonaa euroa, josta vajaa puolet katetaan kotimaisella rahoituksella”, kertoo ­Terhi Väänänen, Pyjama Filmsin toimitusjohtaja ja toinen perustaja.

Ylen lisäksi mukana ovat Italian ja Katalonian yleisradioyhtiöt sekä paikallisia tuotanto­firmoja. Sarja on jo myyty Italiaan, Espanjaan, Tšekkiin ja Islantiin. Keskeinen työ tehdään Turussa.

”Haluamme saada oman osuutemme tuotantotiimin Turkuun”, Väänänen sanoo.

”Tähän on syynä tuotannon sujuvuus ja rahoitus. Osa rahoituksesta tulee Länsi-Suomen Elokuvakomissiolta, jolloin palkat täytyy maksaa pääosin Turkuun.”

Terhi Väänänen näkee animaatiohankkeen perinteisen perhesarjan haastajana.

”Sarjassa on radikaaleinta se, että päähenkilö on koti-isä. Vanhemmuuden ja työn yhteensovittamisen vaikeus esitellään poikkeuksellisesti miehen näkökulmasta, mikä tekee siitä erityisen raikkaan.”

Ahonen aloitti Belzebubsin terapiaprojektina vuonna 2015, jolloin hän kärvisteli työuupumuksen ja masennuksen kourissa. Sarja on tarjonnut terapiaa myös lukjoille.

”Moni on kirjoittanut, että Belzebubs on auttanut heitä vaikeiden aikojen yli. Tällainen palaute pistää nöyräksi”, Ahonen sanoo.

”Omasta ahdingosta on syntynyt jotain, mikä auttaa muita.”

Belzebubs on myös bändi. Animaatio sai kipinän bändille animoiduista musiikkivideoista.

”JP pyysi vuoden 2017 lopulla Pyjamaa tekemään pari musiikkivideota bändille”, muistelee Samppa Kukkonen, animaatiosarjan ohjaaja ja toinen Pyjama Filmsin perustajista.

”Vastausta ei tarvinnut miettiä, koska fanitin sarjakuvaa jo valmiiksi. Ohjasin musiikki­videot Blackened Call ja Cathedrals of Mourning. Niitä on katsottu jo kuutisen miljoonaa kertaa Youtubessa.”

Fanien kommenteissa toistui hyvin usein vaatimus animaatiosarjasta.

”Se oli meillä mielessä jo hyvin varhaisessa vaiheessa, mutta asiaa uskallettiin alkaa edistää tosissaan vasta musiikkivideoiden jälkeen.”

Tällä hetkellä tuotantoporukkaa kootaan Turkuun, jossa toteutetaan sarjan ohjaus, visuaa­linen suunnittelu ja kompositiointi eli jälkityöt. Äänityöt ja musiikki tehdään muualla Suomessa.

”Työhakemuksia on tullut valtava määrä ympäri maailmaa”, Samppa Kukkonen sanoo.

”Nyt mennään jossain 400:n paikkeilla. Niistä pitäisi löytää ne viitisentoista sopivaa tyyppiä.”

Animaatio toteutetaan hybriditekniikalla, jossa yhdistetään digitaalista pala- ja piirrosanimaatiota. Sarja on mustavalkoinen alkuteoksen mukaisesti. Harmaan sävyjä käytetään taustoissa, jotka maalataan digitaalisesti.

Italiassa toteutetaan sarjan kuvakäsikirjoitukset ja animaatio. Espanjassa taas hoidetaan taustojen sommittelu ja maalaus.

”Haluamme pitää sarjan visuaa­listen materiaalien suunnittelun Turussa, jotta kontrolli pysyy näpeissä”, Kukkonen kertoo.

”Tavoitteena on pysyä mahdollisimman uskollisena JP:n tyylille, vaikka animaatio on luonteeltaan sarja- ja ryhmätyötä.”

JP Ahonen: Belzebubs Vol. II – Kuolema kuittaa univelat. 144 s. Kumiorava, 2023.