Poika pysyy lavalla

Baz Luhrmannin Elvis on maksimalistinen sillisalaatti Amerikan lähihistoriasta.

elokuva
Teksti
Kalle Kinnunen

Jos Oscareissa olisi ”parhaan elokuvan” rinnalla palkintokategoria ”eniten elokuva”, Baz Luhrmann voittaisi aina. Hänelle elokuva on liioittelun ja glamourin taidetta. Australialaisohjaaja tunnetaan parhaiten Moulin Rougesta (2001). Nykyajan poppia ja musiikkivideoiden keinoja 1900-luvun alun Pariisia muistuttavassaan satumaailmaan tuonut musikaali oli puheenaihe ja suuri menestys.

Elvis Presley on epätavallinen Luhrmann-aihe, koska Elviksestä tiedetään paljon tosiasioita. Periaatteessa kyse on elämäkertaelokuvasta, joka alkaa jo sankarin syntymän hetkiltä. Hengästyttävässä pop-spektaakkelissa ei kuitenkaan pyritä tavanomaiseen aitousvaikutelmaan.

Austin Butlerin esittämä Presley kajaleineen näyttää kitsch-enkeliltä, nuoret naiset ovat kasvoiltaan kuin Instagram-filtteröityjä, 1950-luvun Memphisin Beale Streetillä kuullaan 2020-luvun rap-biittejä ja kerronta muuttuu välillä sarjakuvaruuduiksi, välillä televisiosarjan alkutekstijaksoksi.