Banksy teki koronagraffitin – julkista terveydenhoitoa ylistävä teos yritettiin heti varastaa sairaalan seinästä

Miljoonien eurojen arvoisia graffiteja tekevän taiteilijan todellinen henkilöllisyys on vuosikymmenten jälkeenkin arvoitus.

Banksy
Teksti
Hannu Pesonen

Kun maailman ehkä tunnetuin graffititaiteilija Banksy päätti kantaa kortensa kekoon koronapandemian vastaisessa taistelussa, tuloksena oli ainakin yhtä suuri kohu kuin hänen kiisteltyimpien teostensa kohdalla.

Banksyn piirros yritettiin varastaa Southamptonin yliopistollisesta keskussairaalasta lähes heti sen jälkeen kun se oli ilmestynyt päivystysvastaanottoon johtavan aulan seinälle.

Akkuporakoneella varustautunut, päästä varpaisiin suojapukuun verhoutunut huppupäinen varas yritti iskeä teoksen kimppuun varhain aamuyöllä 8. toukokuuta.

Vartijoiden epäilykset heräsivät, kun mies kulki useita kertoja edestakaisin graffitin ohi. Kun hän lopulta kumartui sitä kohti, vartijat puuttuivat peliin, nappasivat poran pois ja veivät miehen poliisin kuulusteltavaksi.

Pora, vasara ja taltta ovat usein ahkerassa käytössä, kun taiderosvot hakkaavat irti arvostettujen graffititaiteilijoiden teoksia seiniltä joko omiin kokoelmiinsa tai tilaustyönä hyvään hintaan myytäväksi.