Bagdadin Romeo
Imaamin poika Bakr Hasan valitsi teatteriuran.
Bakr Hasan oli 15-vuotias nähdessään ensimmäistä kertaa teatteria. Näyttämöllä oli hänen serkkunsa, ja Hasanista tuntui kuin olisi katsonut peiliin. Esitys näytti sen, mitä hän itsekin tunsi.
Kun Hasan muutamia vuosia myöhemmin pääsi Bagdadin yliopistoon opiskelemaan ohjaamista ja näyttelemistä, kävi selväksi, että sotaa käyvässä Irakissa oli vaikea tehdä taidetta siitä mitä tuntee.
Hasan on korkeasti koulutetusta perheestä, hänen isänsä on toiselta ammatiltaan imaami, kuten isän veljetkin. Myös Bakr Hasan laitettiin imaamikouluun kymmenvuotiaana. Kun hän kulki valkoisissa vaatteissa Bagdadin kaduilla, ihmiset huudahtelivat: ”Pyhä lapsi!”
”Tein oman valintani, ja minusta tuli suvun musta lammas”, Hasan sanoo.