Menetetty aika

elokuva
Teksti
Kalle Kinnunen

Charlotte Wellsin esikoispitkä Aftersun on elokuva, jossa kaikki tuntuu olevan täsmällisesti kohdallaan. Se on paljon, koska tarinaa on vähän ja merkityksiäkin Wells jättää auki – eikä edes niin, että nokkela katsoja voisi rakentaa kaikesta annetusta juuri oikeat johtopäätökset.

Aftersun kertoo lapsuuden lomasta, josta ei ole yhtä totuutta. Se on haikea elokuva tunteista ja muistamisesta, surusta ja rakkaudesta, mutta imelä se ei ole lainkaan.

Ollaan turkkilaisessa loma­hotellissa, popmusiikista (Aqua, All Saints) päätellen 1990-luvun lopussa. Calum (Paul Mescal) ja 11-vuotias tytär Sophie (Frankie Corio) ovat reissussa kahdestaan.

Isää ja tytärtä luullaan toisinaan sisaruksiksi, koska Calum on poikamainen ja Sophie ikäisekseen terävä. Isällä on käsi kipsissä. Syy rannemurtumaan jää hänen epämääräisen kiertelynsä taakse.