Kirjailija käpertyy itseensä
Harry Salmenniemen romaanissa parasta on vilpittömyys.
Kirjailija ”Harry Salmenniemi” vierailee Helsingissä haastateltavana, tapaa kaveriaan, istuu kuppiloissa ja odottaa Pasilassa junaa loputtomalta tuntuvan ajan. Romaanin vähäisiä tapahtumia katkovat kertojan sisäiset monologit: ”Ajattelen vääriä asioita. Ajattelen kikherneitä kun pitäisi ajatella tulonmuodostusta. Ajattelen Bartókia kun pitäisi ajatella asuntolainaa.”
Mielenrauha löytyy arjesta vaimon ja pojan kanssa, vaikka siihenkin liittyy kaupassa käynnin tapaisia rasitteita.
Kyse näyttäisi olevan myöhäiskapitalistisessa kulttuurissa elävän eksistentiaalisesta ahdistuksesta. Kirjailija haluaisi ”olla elossa ilman, että huomaa sitä”, mutta olemista häiritsee toistuva pakko tehdä päätöksiä: miten pukeutua, mitä syödä, miten olla vaikuttamatta elitistiltä?
Toimeentulokin ahdistaa, niin kuin monia ”keskiluokkaiseen kärsimysnäytelmään” osallistuvia. Puolijulkisessa ammatissa toimiminen pakottaa kirjailijan tarkastelemaan itseään jatkuvasti ulkopuolelta. Jakomielistä tunnelmaa korostetaan minä- ja hänkertojaa vaihtelemalla. Kerronta on piinaavan hidasta, mutta teos luo tapahtumattomuuteen oman jännitteensä.