Kirjailija ­käpertyy ­itseensä

Harry Salmenniemen romaanissa parasta on vilpittömyys.

romaani
Teksti
Silvia Hosseini

Kirjailija ”Harry Salmenniemi” vierailee Helsingissä haasta­teltavana, tapaa kaveriaan, istuu kuppiloiss­a ja odottaa Pasilassa junaa loputtomalta tuntuvan ajan. Romaanin vähäisiä tapahtumia katkovat kertojan sisäiset monologit: ”Ajattelen vääriä asioita. A­jattelen kikherneitä kun pitäisi ajatella tulonmuodostust­a. Ajattele­n Bartókia kun pitäisi ajatella asuntolainaa.

Mielenrauha löytyy arjesta vaimon ja pojan kanssa, vaikka siihenkin liittyy kaupassa käynnin tapaisia rasitteita.

Kyse näyttäisi olevan myöhäiskapitalistisessa kulttuurissa elävän eksistentiaalisesta ahdistuksesta. Kirjailija haluaisi ”olla elossa ilman, että huomaa sitä”, mutta olemista häiritsee toistuva pakko tehdä päätöksiä: miten pukeutua, mitä syödä, miten olla vaikuttamatta elitistiltä?

Toimeentulokin ahdistaa, niin kuin monia ”keskiluokkai­seen kärsimysnäytelmään” osallis­tuvia. Puolijulkisessa ammatissa toimiminen pakottaa kirjailijan tarkastelemaan itseään jatkuvasti ulkopuolelta. Jakomielistä tunnelmaa koros­tetaan minä- ja hänkertojaa vaihtelemalla. Kerronta on piinaavan hidasta, mutta teos luo tapahtumattomuuteen oman j­ännitteensä.