Teoria kaikesta

Historioitsija Timothy Snyderin uusin teos pyrkii argumentoimaan positiivisen vapauden puolesta. Yhdysvaltaisilla on tapana ajatella vapauden olevan vapautta jostakin. Se saavutetaan irtautumalla miehittäjän, sortajan tai valtiovallan ikeestä.

Vapaus ei kuitenkaan ole ”vain pahuuden poissaoloa, vaan myös hyvyyden läsnäoloa”, Snyder muistuttaa. Positiivinen vapaus on siis vapautta johonkin – mahdollisuutta toteuttaa itseään ja arvojaan.

Vapaudesta erittelee seikkaperäisesti, mitä kaikkea positiivinen vapaus vaatii. Ensinnäkin ihmisten on Snyderin mukaan oltava täysivaltaisia eli heillä on oltava kyky ja halu toimia arvojensa mukaan.

Toiseksi vapaa ihminen on ennakoimaton – ei esimerkiksi ole sosiaalisen median algoritmien vietävissä. Näiden lisäksi vapaus vaatii mahdollisuutta niin fyysiseen kuin sosiaaliseen liikkuvuuteen. Yhdysvalloissa näiden esteenä ovat heikko infra­struktuuri sekä riippuvuus yksityisestä terveydenhuollosta, mikä hankaloittaa esimerkiksi työpaikan vaihtamista.

Kaksi viimeistä positiivisen vapauden edellytystä ovat tosipohjaisuus ja solidaarisuus. Tosipohjaisuutta haittaa etenkin yhdysvaltalaisen journalismin tila, jota Snyder kutsuu ”romahdukseksi”. Solidaarisuutta puolestaan tarvitaan, jottei varallisuus kasautuisi ”fossiili- ja digioligarkeille”.

Snyder ei käytä sanaa hyvinvointivaltio, mutta sitä hän selvästi ehdottaa yhdysvaltalaisen systeemin tilalle.

”Tarvitsemme tukea tullaksemme itsenäisiksi ihmisiksi, täysivaltaisiksi yksilöiksi”, hän kirjoittaa.

Käytännössä tuki tarkoittaa ”kelvollista politiikkaa”, joka edistää kansalaisten terveyt­tä ja sosiaalista liikkuvuutta tarjoa­malla muun muassa äitiysloman, palkalliset sairauspäivät ja lasten päivähoidon.

Suomalaisesta perspektiivistä teoksen sanoma tuntuu itsestäänselvyydeltä, mutta rapakon takana on toisin.

Kirjoittaja havainnollistaa kiinnostavalla tavalla, miten historiallinen käsitys negatiivisesta vapaudesta vaikuttaa esimerkiksi nykyamerikkalaisten hyvinvointiin. Orjuus käsitettiin orjanomistajan negatiiviseksi vapaudeksi eli oikeudeksi pitää omaisuutta valtiovallan siihen puuttumatta:

”Tämä perinne saa jotkut meistä ajattelemaan, että valtiovallan toimien on oltava haitaksi ei-mustille, jos ne ovat hyväksi mustille. Negatiivinen vapaus kutsuu valkoiset ihmiset ajattelemaan itseään omavaraisina, ikään kuin plantaasinomistajina, jotka eivät tarvitse valtion apua.”

Näin ollen moni valkoinen yhdysvaltalainen vastustaa julkista terveydenhuoltoa ja sosiaalietuuksia, koska ne ovat mustien kanssa jaettuja oikeuksia.

Tiivistettynä teoksen argumentit näyttävät varsin ymmärrettäviltä ja viisailta. Snyder ilmaisee ajatuksensa parhaimmillaan terävästi historiallisiin ja ajankohtaisiin esimerkkeihin nojaten.

Vaatii lukijalta kuitenkin turnauskestävyyttä, jotta ydinajatukset aukeavat. Pohdinta kun harhailee holtittomasti holokaustista hyvien yöunien tärkeyteen ja populaarimusiikin historiasta kriminaalipolitiikkaan.

Onko kyse kunnianhimosta vai kyvyttömyydestä rajata aiheen käsittelyä? Siinä vaiheessa, kun kirjoittaja intoutuu paasaamaan atomeista, alkuaineista ja fuusioraketeista, alkaa vaaka kallistua jälkimmäiseen. Vapaudesta tuntuu olevan teoria kaikesta.

Tekstiä jaksottavat alaotsikot, kuten ”Kuolemankultti”, ”Notalitaristit” tai ”Järvi ja metsä” eivät helpota ajatusjuonen seuraamista. Onneksi Tommi Uschanovin suomennos on paria kummaa sanajärjestystä lukuun ottamatta selkeä.

Sekametelisopasta on onneksi myös helppo löytää sattumia.

Alun perin lokakuussa 2024 ilmestyneestä teoksesta mieleen jäävät etenkin kylmäävät vertaukset, joita kirjoittaja tekee kotimaansa ja Venäjän välillä:

”Kylmän sodan aikana sekä yhdysvaltalainen että neuvostoliittolainen propaganda yhdisti herkeämättä vastapuolen natseihin. Vuosikymmeniä kestäneet keskinäiset syytökset saattoivat kovettaa kaikki todelliselle riskille, joka oli se, että fasismi syntyisi omassa kotimaassa.”

Mitä tämä tarkoittaa käytännössä? Siitä saamme lukea uutisista päivittäin. 

Timothy Snyder: Vapaudesta. Suomentanut Tommi Uschanov. 417 s. Siltala, 2025.