Suomibluesin juurilla

Suomalaisen bluesin juurille hakeudutaan kaukaa, Tapio Rautavaaran, Kauko Käyhkön ja Martti Innasen kautta.

tietokirja
Teksti
Teppo Tiilikainen

Blues kohosi Suomessa suureen suosioon popin ja rockin vanavedessä 1960-luvun lopulla ja 1970-luvulla.

Chicago Overcoat -yhtyeen basisti Risto Pesonen ja lahtelainen bluesdiggari Hara Järvinen ovat koonneet katsauksen Yhdysvaltojen etelävaltioissa syntyneen musiikkityylin historiaan ja siitä vaikutteensa hakeneisiin bändeihin Lahden seuduilla.

Pääosissa ovat 1960-luvun brittibluesista innoituksensa saanut The Charlies ja 1970-luvulla valtakunnalliseen maineeseen kohonnut Chicago Overcoat, jonka lähtökohta oli sähköisessä chicagobluesissa.

Keväällä 1966 perustettu The Charlies oli aikoinaan Lahden seudun merkittävin bluesrock-yhtye. Valtakunnallisessa julkisuudessa se jäi Helsingin Blues Sectionin, Wigwamin ja Tasavallan Presidentin jalkoihin.