Rakkauden hinta

Korealaissyntyinen Celine Song löi läpi esikoisohjauksellaan Past Lives, joss­a yhdistyivät houkuttelevan romanttinen säv­y sekä alakuloisempi realismi. Aikuisiksi kasvaneiden lapsuudentoverien kohtaamisesta kertova pienen budjetin draama nousi parhaan elokuvan Oscar-ehdokkaaksi. Sitä verrattiin, aivan perustellusti, esimerkiksi Greta Gerwigin ja Richard Linklaterin ohjauksiin, joista ainakin Rakkautta ennen -trilogia epäilemättä inspiroi Songia.

Osa viehätyksestä liittyi kulttuurien kohtaamiseen. Päähenkilöt olivat taustaltaan korealaisia ja tapahtumapaikkana New York, johon toinen heistä oli juurtunut.

Past Livesin surullisuus väistyy perinteisemmän Hollywood-romantiikan ja romanttisen komedian tieltä Materialistsissa. Pääosiin Song on saanut kolme tämän hetken suurimmista tähdistä, Dakota Johnsonin, Pedro Pascalin ja Chris Evansin. Ollaan taas New Yorkissa, hyperkapitalismin ytimessä.

Johnsonin näyttelemä Lucy on vauraille deittejä järjestävän firman uraohjus, jonka oma elämä jää työn varjoon. Ympärillä on rikkaita, ja löytämällä työnsä parista myös itselleen eliittikumppanin voisi kuvankaunis Lucy olla yksi heistä. Se tietenkin houkuttelee. Rakkaus yhtä lailla työväenluokkaiseen Johniin (Evans) on jäänyt taakse. John on näyttelijä, mutta saa niukan leipänsä tarjoilijan töistä.

Harry (Pascal) on rahoitusalalla. Materialistisin mittarein täydellinen mies iskee silmänsä Lucyyn. Epäsuhta yhteiskunnallisessa hierarkiassa saa Lucyn epäilemään, voiko Harryn tunteisiin oikeasti luottaa.

Kuten Past Livesissä, kyse on haikeudesta erilaisia polkuja kohtaan. Valinnat voi tehdä vain kerran, eikä ohitettua tulevaisuutta saa takaisin. Siinä missä esikoiselokuvan omakohtaisuus liittyi etniseen ja kulttuuriseen identiteettiin, on juopa nyt yhteiskuntaluokkien välinen.

Song on itse työskennellyt match­make­rina eli deittijärjestäjänä, ja tämän ammatin kuvaajana hän kertoo muutamilla koh­tauksilla newyorkilaisesta mielenmaisemasta tarkemmin kuin Sinkkuelämää-sarj­a kokonaisilla tuotantokausilla.

Materialists tuottaa pienen pettymyksen, josta on vaikea kertoa paljastamatta juonta. Sen voi sanoa, että Johnsonin ja Pascalin välillä on kihelmöivin kipinä, joka ei lopulta riitä tarpeeksi pitkälle.

Miljöön ja elämäntavan kuvaajana Song on erinomainen. Hän havainnoi luksuksen vetovoiman sekä valtavan epävarmuuden, jota kaikkialla ympärillä näkyvä eriarvoisuus aiheuttaa. Materialists on huippuluokan New York -elokuva, mutta romantiikan klassikoksi se ei kasva. 

Materialists elokuvateattereissa 1.8. ★★★