Arvio: Teatteriversio Sofi Oksasen romaanista jää hämmentävän etäiseksi
Tapahtumat, joiden kuvittelisi koskettavan, vilahtavat ohi jättämättä sanottavaa tunnejälkeä.
Sofi Oksasen romaaniin Minne kyyhkyset katosivat perustuva Kansallisteatterin näytelmä jää oudon kaukaiseksi. Kun romaania ja varsinkin sitä edeltänyttä Puhdistusta lukiessa saa tuon tuosta pysähtyä ihmettelemään, miten hirvittäviä asioita naapurimaassamme Virossa on tapahtunut ja miten vähän me lopulta tiedämme niistä, muuttuu näytelmän katsominen enemmänkin suoritukseksi.
Näytelmän päähenkilö Edgar Parts vaihtaa aatetta sen mukaan, kuka on vallassa.
Kun Viroa miehittävät saksalaiset, Parts saksalaistaa nimensä. Neuvostomiehityksen aikana hän liikkuu kuin kala vedessä kirjoittamalla/keksimällä historiaa Hitlerin miehitysajoista.
Edgar Partsin onnistuu pelastaa nahkansa tilanteessa kuin tilanteessa. Hän ei epäröi kääntyä entisiä ystäviään tai sukulaisiaan vastaan. Vaimo Juudit joutaa mielisairaalaan, koska häntä vaivaavat ”neuvostovastaiset harhat”.
Alkaisi jo toivoa, että Kansallisteatterin suurella näyttämöllä koettaisiin myös onnistumisen hetkiä, mutta suuret hetket odotuttavat.
