Arvio: Tampereen työväen teatterista kajahtaa sotalapsen kauhea laulu

Maarit Pyökärin ohjaama Kainon laulu sisältää taiteen lisäksi myös kansanvalistusta.

Tampereen työväen teatterin ohjelmistoon on tullut uuden johtajan mukana kansanvalistuksen sävyä. Maarit Pyökärin ohjaamassa, tositapahtumiin perustuvassa Kainon laulussa valistus ei madalla taiteellista tasoa.

Suomesta joutui sotien aikana muihin Pohjoismaihin noin 80 000 lasta. Yksi heistä on kuusivuotias Kaino Kotiranta. Hän on tahtoihminen, joka on päättänyt pitää huolta kahdesta veljestään. Tyttö kohtaa kamalia asioita. Jotkut niistä ovat sellaisia, joille me tavalliset ihmiset emme mahda mitään. Toiset ovat meidän syytämme.

Suomessa ja varsinkin Karjalassa sota koettiin melkein luonnononnettomuudeksi. Evakkojen lapsena tunnen joskus itse kärsiväni Karjalan menetyksestä vielä tuskallisemmin kuin vanhempani. Pyökäri puhuttelee tämän tunnelman varassa monia ihmisiä henkilökohtaisesti ja tarjoaa kiinnostavaa katsottavaa niille, joille asia on vieraampi.

Ruotsissa sotalapset joutuivat esineellistämisen ja vallankäytön kohteiksi. Hyvät ihmiset yrittivät murtaa heidän identiteettinsä.Kainosta tehtiin Karinia, ja hänen veljestään Matista Magnusta.

Näytelmä jättää tilaa kysymyksille. Miksi meille lännen vapaille kansalaisille on niin vaikea hyväksyä erilaisuutta? Miksi yksilöllisyyden ideologia tuottaa pelkoa ja tasapäisyyttä? Miksi pienen lapsen tahdon murtaminen on aikuiselle tärkeää?