Yksin Itä-Helsingissä
Niko Hallikaisen esikoisromaani Kanjoni oli intensiivinen kuvaus vääristyneestä todellisuudentajusta ja romahtavista toiveista.
Kirjassa anonyymi aikuinen mies tuijotti ruudulta luuppina homopornoa kärsimyksen sekaisella nautinnolla. Hallikaisen toisen romaanin, Suuren märän salaisuuden, päähenkilö on nimetön poika, joka katsoo yksin öisin tv-sarjoja, kauhuelokuvia ja ahmii karkkia. Televisio ruokkii fantasioita Hollywood-loistosta.
Kanjonissa tämä taso vietiin loogiseen loppuunsa. Teokset toistavat samaa fragmentaarista rakennetta, ja lauseet ovat lyyrisiä, uudessa kirjassa tällaisia: ”Yö huuhtoo kaikkia aivoja kaupungissa”, ”Halu on itseään radikalisoiva repeämä”, ”Mä raavin ulko-ovea kauneuteen”.
Hallikainen kuuluu niihin nykykirjailijoihin, joiden hahmot katsovat maailmaa vailla illuusioita ja vähän kärsimättöminä. Intohimot ovat viileitä, puhe arkikielistä. Vastaavia kirjailijoita ovat ainakin Johannes Ekholm ja Iida Sofia Hirvonen.
