Arvio: Supersuositulla Coldplayllä ei ole enää uutta annettavaa
Norjalainen Stargate-tuottajapari on tuonut mukaan elektronisen tanssimusiikin tutuimpia piirteitä – eli latteimpia kliseitä.
Oasiksen aikoinaan löytänyt levy-yhtiöpomo Alan McGee kuvaili Coldplayn ensialbumia ”sängynkastelijoiden musiikiksi”. Melkoista uikutusta Parachutes-levy (2000) olikin, mutta toisaalta nuori Chris Martin näytti heti kykenevänsä tekemään erinomaisia lauluja.
Seuraavilla levyillä Coldplaylle kävi kuten useille yhtyeille ennen sitä. Samalla kun suosio nousi, omaleimaisuus laski. Albumit olivat kerta kerralta yhä enemmän suurien ihmismassojen yhteislaulantaa varten räätälöityjä.
Viime vuonna Coldplay julkaisi laulaja Chris Martinin ja näyttelijä Gwyneth Paltrow’n eron innoittaman albumin. Kyseinen Ghost Stories -levy vasta olikin uikutusta, ja mikä pahinta monien mielestä, keski-ikäisen miljonäärin uikutusta. Ikään kuin hänellä ei voisi olla tunteita. Hyvää tahtoa albumia kohtaan löytyi kovin harvasta suunnasta.
Uudella A Head Full Of Dreams -levyllä aurinko paistaa taas. Norjalainen Stargate-tuottajapari on tuonut mukaan elektronisen tanssimusiikin tutuimpia piirteitä – eli latteimpia kliseitä. Se saa Coldplayn maailmoja syleilevän, maneerien kyllästämän popin kuulostamaan entistäkin ohuemmalta. Entisen Oasis-kitaristin Noel Gallagherin soolo Up & Up -päätösraidalla menee jo railakkaasti parodian puolelle.
Chris Martinin mukaan A Head Full Of Dreams voi jäädä Coldplayn viimeiseksi albumiksi. Ehkä yhtyeen sietääkin mennä. Tämän perusteella sillä ei ole mitään uutta annettavaa.
