Rakkaudesta luontoon

Melkein kaikki kiinnostava popmusiikki tapahtuu katveessa. On hyvin epätodennäköistä, että sille altistuu sattumalta.

Sepikan eli Joni Seppäsen ensimmäistä albumia ylistettiin. En kestä kylmää lailla ahvenen (2021) oli Emma-ehdokkaana, nostettiin Indie Awardsissa v­uoden albumiksi ja asetettiin Nordic Music Prize -ehdokkaaksi.

Silti vain harvat musadiggarit pystyvät kertomaan, miltä Sepikan musiikki kuulostaa.

Seppänen sanoo ammentaneensa toiseen levyynsä säveltäjä Philip Glassin musiikista ja Tenojoesta. Se tuntuu ihan järkeenkäyvältä. Jo ensi­albumi oli lähes yhtä paljon taide­musiikkia kuin indiepoppia. Luontokin oli sanoitusten toistuva teema.

Entä mistä musiikin tunnistaa nimenomaan Sepikan musiikiksi? Erityisesti Seppäsen laulutavasta. Oikeastaan hän puhuu yhtä paljon kuin laulaa. Sanaryöpyt eivät aina asetu kappaleiden rytmiin. Rivien päätteeksi Seppänen hihkaisee usein ”Joo!” tai ”Niin!”

Seppänen vaikuttaa introvertilta, joka vapautuu ja tulee näkyväksi musiikkia t­ehdessään ja esittäessään. ”Jos oisit rohke­e niin kuin muut / ei tarttis piilou­tua”, hän toteaa hienossa Piilottelen-kappaleessa. Se on laulettu pienen metsäneläimen näkökulmasta.

Joko koko kertoo Seppäsen isoäidistä, joka kärsi muisti­sairaudesta.

”Ei se oo kummoista elämää, elämä tämä / sä jaksoit koko ajan hokea vaan tätä / ja kuitenkin vakuut­taa, ettei täällä ole mikää­n hätä.” Muisto on kaunis ja monelle yhteinen.

Ei koskaan rakkaudella -albumin kappaleet ovat taitavasti dramatisoituja ja sovitettuja. Oikealla hetkellä äänikuvaan ilmes­tyvät instrumentit vahvistavat niiden tunnelmia.

Tulvalaulun ja Älä oo enää paha -kappaleen jousisovitukset ovat poikkeuksellisen hienoj­a. Ehkä niitä tehdessä Seppäse­n mielessä ovat olleet Owen Pallet­tin ja Nico Muhlyn työt vaikkapa Grizzly Bearin, Anton­y and the Johnsonsin ja Arcade Firen levyillä.

Levyllä kuullaan myös puhaltimia – tuhisevasta tinapillistä trumpettiin ja pasuunaan – sekä paljon pianoa. ”Oikeat soittimet” ja elektroninen aines ovat pääosin tasapainossa. Aika perinteisenä bändirockina soiva Manifesti-biisi on albumin outolintu, onnistunut mutta väärässä paikassa.

Koskettavassa Kaikki joet -finaalissa on kaikki klassikon ainekset: ”Miksi silloin aikanaan piti ojittaa kaikki suot / miksi silloin aikanaan piti valjastaa kaikki joet?” Kyseinen kappal­e osoittaa, että popmusiikissa luontoa voi kaivata yhtä lailla kuin teinirakkautta. 

Sepikka: Ei koskaan rakkaudella. M.dulor, 2024.