Arvio: Säveltäjä Helena Tulve - Viron Saariaho?
Tulven sävellyksissä on ajaton tunnelma.
Helena Tulve (s. 1972) on Pariisissa opiskellut uuden polven virolaissäveltäjä, jonka teoksia on esitetty merkittävillä foorumeilla ympäri Eurooppaa.
Kotimaansa sävellysperinteeseen hän on tehnyt selvän pesäeron: Tulven hienostunut, sointilähtöinen ja eurooppalaisen modernistinen musiikki tuo vahvasti mieleen Kaija Saariahon.
Tulven sävellyslevyn viidestä teoksesta neljä on vokaalimusiikkia, ja kolmessa on mukana vanhan musiikin esittäjiä.
Modernista sointikuvasta huolimatta kappaleita leimaa tunnelman ajattomuus: suggestiivinen Reyah hadas ’ala lainaa jemeniläisjuutalaisten ikivanhaa melodiaa, ja myös lauluteoksissa silences/larmes, L’Équinoxe de l’âme ja Arboles lloran por lluvia on yhteys perinteeseen tekstivalintoja myöten selvästi läsnä.
Tulven musiikki on lähes aina herkkää, henkistynyttä, hidasta ja hiljaista. Vain orkesteriteoksessa Extinction des choses vues saa massiivinen sointi pidemmäksi aikaa vallan.
