Arvio: Sateenkaaren päässä hiilikaivos

Kaivosduunareista ja homoista kertova komedia tarjoaa enemmän rakkautta kuin anarkiaa.

elokuvat
Teksti
Kalle Kinnunen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Pride on kertomus altavastaajien solidaarisuudesta. Vuonna 1984 Etelä-Walesin lakkoilevat kaivostyöläiset saivat tukea yllättävältä taholta, lontoolaisilta homoilta.

Pääministeri Margaret Thatcherin hallitus, konservatiivinen media ja poliisit olivat ryhmien yhteisiä vihollisia, tulkitsee käsikirjoittaja Stephen Beresford.

Monille kaivosduunareille ”perverssien” tuki oli kauhistus, mutta homoaktivistit keräsivät lakkoilijoille enemmän rahaa kuin yksikään muu tukiryhmä koko maassa.

Elokuva kertoo humoristisesti siitä, kuinka yhteinen rintama löydettiin. Pride ei sorru ohjelmallisimpaan julistamiseen. Ohjaaja Matthew Warchus kuljettaa ihmisten kasvutarinoita lomittain ja virittää taustalle 1980-luvun nostalgiaa. Hyvät näyttelijät saavat tehdä roolihahmoistaan myös hieman arvoituksellisia.

Hahmoista ei arvaisi, ketkä perustuvat tosielämän aktivisteihin ja ketkä ovat Beresfordin keksintöä. Bill Nighty on jykevä kaivoskaupungin mielipidevaikuttajana ja Imelda Staunton tuo lakkolaisten tukiryhmää johtavaan rouvaan ripauksen ilkikurisuutta. Paddy Considine esittää ay-miestä, joka näkee yllättävässä yhteistyössä heti mahdollisuuden. Pride on hyvän mielen elokuva: hauska ja vakava. Homosaatiosta puhuville elokuva lienee myrkkyä: se ei saarnaa suvaitsevaisuutta, vaan ottaa rennosti käsikynkkään.