Saako tälle edes nauraa?
Otsikon kysymys on islantilaisen Hugleikur Dagssonin 16 vuotta sitten ilmestyneen groteskin huumorikirjan nimi. Kysymys ja huumorin rajat nousivat lukuisia kertoja mieleen Joonatan Tolan ”biofiktiivisen trilogian” toista osaa lukiessani.
Tolan teksti ilakoi suorastaan karnevalistisella sanastolla, mutta sisältö on karua. Nelilapsisen perheen isä on tehnyt itsemurhan. Vasta kolmikymppinen äiti sairastaa nopeasti etenevää MS-tautia eikä kykene huolehtimaan lapsistaan.
Alakouluikäiset tytöt hoitavat perheen taloutta ja muita arkiasioita. Nelivuotias pikkuveli syö edelleen vauvansoseita. Kertojana toimiva Jonttu on kuusivuotias. Hän osaa jo auttaa äidin pyörätuolista sänkyyn ja sytyttää tälle tupakan.
Hullut ihanat linnut on vielä trilogian ensimmäistä osaa Punaista planeettaa (Otava, 2021) synkempi. Punaisessa planeetassa kieli oli hersyvämpää ja jännittävimmän vinouman kerrontaan toi se, että tarinassa henkilönä mukana oleva minäkertoja ei aluksi ollut syntynyt ja kertoi sitten vauvan asemassa. Silti näkökulma oli kaiken aikaa perheen isän.
