Suurvaltapolitiikan ­taistelutanner

Ensimmäiset maahanmuuttajat saapuivat Suomeen Ruotsin alueelta viimeistään viikinkiaikaan. Sen lopusta 1200-luvun puoliväliin rannikkoseuduille asettui ruotsinkielistä väestöä, joka aiemmasta poiketen säilytti oman kielensä sulautumatta alueelle jo asettuneeseen suomenkieliseen väestöön.

Näin summaa Martin Hårdstedt, jonka teos Suomen ruotsalainen historia luotaa syvältä maamme yhteyksiä länsi- (ja itä-) naapuriin asuttamisesta ja sodista kulttuurivaikuttamiseen. Uumajan yliopiston historian professori kytkee kokonaisesityksensä Eurooppaan ja Venäjään avarakatseisesti.

Hårdstedtin keskeinen ajatus on monivaikuttaminen. Hän esimerkiksi kyseenalaistaa Ruotsin Suomeen tekemät ristiretket. Tilalle hän tarjoaa ajatusta monivaiheisesta, erilaisia menetelmiä hyödyntäneestä yhdentymisestä. Vaurastuva Ruotsi saattoi tarjota parempia elinoloja Suomelle muun muassa kaupan myötä. Ruotsi neuvotteli paikallisten kanssa kauppareiteistä, uudisasutuksesta sekä metsästys- ja kalastusoikeuksista. Rautaa käytettiin kapinoita kukistettaessa tai värvätessä väkeä sotiin Novgorodia vastaan.

Suomi oli osa Ruotsia kuutisen vuosisataa, sitten reilun vuosisadan Venäjän ruhtinaskunta. Kautta historian Suomi on ollut geopoliittisesti puristuksissa ja päätynyt lukemattomia kertoja Ruotsin ja Venäjän suurvaltapyrkimysten taistelutantereeksi.

Suomi on myös hyötynyt näistä kokemuksista. Nykyisen valtiomme länsimainen oikeus-, koulutus- ja yhteiskuntajärjestelmä sekä protestanttinen valtauskonto ovat Ruotsin perintöä. Osana 1800-luvun maailmanlaajuista kansallisvaltiokehitystä moni kielellis-kulttuurisen identiteettimme vaikuttajista oli lisäksi juuriltaan ruotsinkielinen, kuten Snellman, Runeberg ja Topelius.

Hårdstedtin mukaan ruotsinkielisyys tuo etuja edelleen muun muassa koulutuksessa. 2000-luvun alussa korkeakoulututkinnon suorittajia oli ruotsinkielisten joukossa suhteellisesti enemmän kuin suomenkielisten, ja tilanne oli sama tohtoriksi väitelleissä.

Ankkalammikkoilmiö on toiminut ruotsinkielisten eduksi negatiivisista mielleyhtymistä huolimatta. Se on merkinnyt kykyä luoda yhteyksiä Suomessa, Ruotsissa ja laajemminkin ulkomailla.

Asiansa kattavasti kartoittavassa kirjassa on runsaasti toistoa temaattisen rakenteen vuoksi. Jäsentely on hiukan epäjohdonmukainen: henkilö saatetaan esitellä useaan otteeseen, mutta keskeisiä käsitteitä jätetään avaamatta. Myös hakemisto puuttuu. 

Martin Hårdstedt: Suomen ruotsalainen historia – tuhat vuotta kieltä, kulttuuria ja politiikkaa. Suomentanut Timo Soukola. 376 sivua. Gaudeamus, 2025.