Ihmisiä kuin karjaa

Rosa Liksom ammentaa Väylässä tutuista teemoista pelaamatta silti varman päälle.

romaani
Teksti
Tommi Melender

Lukija ei ylläty tarttuessaan Rosa Liksomin (s. 1958) uuteen romaaniin. Tarinaa kuljettaa minäkertojan meänkielinen monologi, kerronta henkii pohjoista naturalismia. Tunteet ovat väkeviä, ihmiset hauraita, luonto karua.

Samankaltaisista aineksista Liksom on ammentanut ennenkin. Väylä pikemminkin syventää kuin laventaa hänen tuotantoaan. Eikä tämä ole arvosteleva, vaan neutraali huomio. Varman päälle tekemisen henkeä en kirjasta aisti.

Väylä sijoittuu Lapin sodan aikaiseen Tornionjokilaaksoon. Nimi viittaa Suomen ja Ruotsin väliseen vesireittiin. Toisella puolella vallitsee tuho ja köyhyys, toisella rauha ja vauraus.

”Frouvat löyhytit naamansa eessä valkosta nästyykiä, surkuttelit meän köyhyyttä ja käänsit sitte päänsä poies aivanko olis pölähleet, että köyhyys tarttuu”, kuvailee romaanin minäkertoja.