Arvio: Rosa Liksom palaa pohjoiseen
Globalisaatio kohtaa jänkhän.
Peräpohjolan parhaalle karkaisijalle joutenolo on helvetin tulessa käryämistä. Irtisanotuksi tultuaan ammattimies lähtee työn perässä Helsinkiin, ja kun sieltä ei löydy metallitehdasta, edelleen Tallinnaan ja Moskovaan. Viimein töitä löytyy Kamputseasta.
”Kampusehaan, tulkaa hyät veljet, työttömät, osa-aikaeläkeläiset, vuorovaphaala sinnittelevät, pätkätyöläiset, irtisanotut, muutamanlaiset ja sairaseläkheelä köttyyttävät, saihraat ja terveet, kaikki tänne! Ja hopusta! Täälä ihminen saapi vielä tehä työtä!” hän julistaa.
Toinen tilaa itselleen netistä vaimon, jonka sulkee asuntoonsa, jottei tämä pääse kirkolle kielikurssille. Globalisaatio on saapunut h-puhealueelle.
Kokoelmassaan Väliaikainen Rosa Liksom palaa hänelle leimallisimpaan tekstityyppiin, miniproosaan. Ääneen pääsevät niin sanotusta normaalielämästä yleensä alaspäin vinksahtaneet, jotka häpeilemättömän peittelemättömissä monologeissaan panevat elämänsä pinoon.
Yksi järjestää häitä sulhasetta. Toinen suunnittelee rikkovansa odotushuoneen tuolin mahtavalla ruumiinpainollaan. Mustaa, hymyilyttävää. Terävä näkökulmanvaihdos tulee, kun väsynyt sosiaalityöntekijä monologissaan katsoo tapahtumia sormien läpi, jotta ei itse joudu tekemään lisähommia.
