Fiktio on pakopaikka ja pelastuskeino

Henkivakuutus jatkaa siitä, mihin Riitta Jalonen jäi edellisessä teoksessaan Omat kuvat (Tammi, 2022). Omien kuvien julkaisun jälkeen Jalonen ilmoitti lopettavansa kirjoittamisen. Toisin kävi.

Virolainen kirjailija Kätlin Kaldmaa on sanonut kirjoittamisen ja lukemisen olevan hengittämistä. Kirjoittavalle ihmiselle lukeminen on sisäänhengitystä, kirjoittaminen ulospuhallusta. Jalosen Omien kuvien alkusivullakin hengitetään ja yritetään rauhoittua, muistikirja ja kynä tärisevät, kun muistot tulevat.

Vaikka Jalonen Omissa kuvissa korosti fiktion ja kirjoittamisen merkitystä elämän jäsentämisessä, hän silti toivoi pääsevänsä pakottavasta kirjoittamisen tarpeesta irti. Mutta muistojen virtaa ja sanoja kirjaavaa kättä ei voinutkaan pysäyttää. Sehän olisi sittenkin kuin lakkaisi hengittämästä.

Henkivakuutus koostuu muutamasta terävästä, keskenään ketjuttuvasta muistosta ja niiden väliin kirjatuista kirjoittamista koskevista havainnoista.

Muistot vievät lapsuuden kirkkaisiin havaintoihin, Saksaan pianistipoikaystävän kotiin, omien vanhempien ja isovanhem­pien luomiin tunnelmiin. Kirjan nykyhetkessä kertoja on yksin kotona, ja silloin kaikki tuttu näkyy poikkeuksellisen kirkkaana. Sanat alkavat tulla.

Kirjoittamiseen liittyvät merkinnät ovat aforistisen henkeviä ja proosarunollisia, tähän tapaan: Kun pysäytin kynän, pienensin kirjoittamisen rakentamaa myötätunnon pesää, jossa toivo oli tottunut asumaan.

Ja: Fiktio muuttaa menneestä nykyhetkeen vaikka käyttäisi mitä aikamuotoa tahansa. Imperfektin osa on olla preesensin tausta.

Kertojan nimi ei ole Riitta Jalonen vaan Elisa. Omaelämäkerrallisuudesta huolimatta Jalonen verhoaa tekstin fiktioksi. Fiktio on pakopaikka, pelastuskeino, tapa nähdä maailma vaikeilla hetkillä, kuten kertoja kuvailee.

Lukemisen ja lukutaidon merkityksestä on muistuteltu viime vuosina paljon. Henkivakuutus on sen keskustelun kyljessä hiljainen, rauhallinen puheenvuoro kirjoittamisen ja sen kautta avautuvan itseymmärryksen puolesta. Kirjoittaminen voi vahvimmillaan olla selviytymiskeino.

Kirjoitushaluaan ja muistojaan vastustavassa Elisassa on levottomuutta, mutta kirja huokuu rauhaa. Ehkä se johtuu siitä, että muistot on saatu purettua tekstiksi.

Lukukokemuksena Henkivakuutus on kuin kuulas, hiljainen hetki, hengähdystauko hektisestä arjesta ja ärsyketulvasta. Samaan tapaan toimivat Jalosen aiemmatkin teokset, ja lempeä rauha tuo mieleen myös Joel Haahtelan pienoisromaanit. 

Riitta Jalonen: Henkivakuutus. 139 sivua. Tammi, 2026.