Arvio: Riikka Pulkkinen onnistuu chick-litin vaativassa lajissa

Iiris Lempivaara -romaanissa romanttiset suhteet eivät ole tärkeimpiä.

chick lit
Teksti
Salla Simukka
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Yhtä aikaa romanttisen, hauskan ja älykkään chick-litin kirjoittaminen on huomattavasti paljon vaikeampaa kuin mitä lajin arvostuksesta voisi päätellä. Helen Fielding asetti Bridget Jonesin päiväkirjallaan aikanaan riman korkealle, ja valitettavan moni kirjailija on sen jälkeen alittanut riman reilusti. Riikka Pulkkisen alun perin Kauneus & Terveys -lehden jatkokertomuksena ilmestynyt Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän onnistuu vaativassa lajissa mainiosti.

Ehkä yllättäen keskiöön eivät nousekaan romanttiset suhteet, vaikka niitä käsitellään kirjassa paljon. Muiden ihmissuhteiden kuvaus muodostuu tärkeämmäksi: sisaruussuhteiden ja ystävyyssuhteiden, myös sukupolvien yli. Romanttinen suhdekin voi muuttua ystävyydeksi, eikä se välttämättä tee suhteelle huonoa. Parhaat elämänohjeet voi saada naapurin mummolta, joka on puolestaan saanut ne Kauniista ja rohkeista.

Iiris joutuu ottamaan elämälleen uuden suunnan, kun hänen pitkäaikainen kumppaninsa Aleksi jättää hänet yllättäen. Kun kenkä- ja suklaaterapia osoittautuu riittämättömäksi, Iiris alkaa hakea voimaa syvemmistä oivalluksista. Ja kuten niin monesti elämässä, toisen auttaminen auttaa lopulta myös itseä.

En tiedä, onko Pulkkisella aikeita jatkaa tällaisen kevyemmän kirjallisuuden parissa, mutta ainakin hänellä olisi siihen tarvittavaa taitoa.