Arvio: Pyynikin Pirunpelto tylsistyttää
Tv-sarjan näyttämösovitus on kiireinen ja yksioikoinen.
Pyynikin kesäteatterin Pirunpelto on tiivistelmä 24-osaisesta televisiosarjasta. Jukka Mäkinen säilyttää sovituksessaan television dramaturgisen logiikan. Soran omistuksesta ja betonin markkinoista taistellaan teatterissa tv-estetiikan sääntöjä noudattaen.
Pyynikin pyörivä katsomo korvaa liikkuvaa kameraa ja lyhyistä kohtauksista syntyvä rytmi tuntuu pyörityksessä aluksi melkein hauskalta, vähitellen ankealta. Tv-sarja perustuu sosiaalisten suhteiden silmukoitumiseen, jota katsoja voi kypsytellä mielessään viikkokausia. Nyt silmukat solmittiin kolmessa tunnissa. Siinäkin oli puolet liikaa: loppu olisi ollut onnellinen jo väliajalla, mutta esitys jatkui.
Pirunpelto kertoo hyvistä ja pahoista yrittäjistä sekä johtajasta, jolla on paha ja hyvä puolensa. Ahneuden kritiikki ja rehellisen työn ylistys kosiskelevat katsojia matalamielisesti. Miehet tarrautuvat tuon tuostakin naisten takapuoliin tai katselevat niitä kaihoisasti. Peräpäävitsit tekevät kiistatta kauniista pakaroista halpaa makkaraa.
Jos teatteriesitys ei perustu teatteri- vaan tv-tekstiin, tekijöiden puolesta on turha pitää peukkua. Television estetiikan siirtäminen elävään teatteriin tuottaa takuuvarmasti sekavan ja ikävystyttävän esityksen.
