Arvio: Pekka Lehdon Palsa on kiltillä tavalla perverssi
Elämäkertaelokuva vie Kittilän taiteilijan mielenmaisemaan.
Pekka Lehto on tehnyt useita fiktiivisiä elokuvia todellisista henkilöistä. Ei yllätä, ettei ohjaajan tulkinta taiteilija Kalervo Palsan (1947–1987) elämästä seuraa tositapahtumia. Elokuva on lähes juoneton matka Palsan mielikuvituksessa.
Kalervoa näyttelee Janne Reinikainen, joka esitti päihdeongelmaista neurootikkotaiteilijaa myös Baddingin nimiroolissa.
Epäsovinnainen seksuaalisuus on läsnä heti ensimmäisessä kohtauksessa. Palsa kuvittelee kohtaavansa newyorkilaisessa seksiluolassa iloisen lappilaistytön (Maria Järvenhelmi). Häpeän tunteesta siirrytään vapautumiseen ja nauruun. Koko elokuva on samaan tapaan kiltti.
Naivismi ja outojen halujen herättämä syyllisyys korostuvat myös jaksoissa, joissa leikitään Tex Willer -sarjakuvien maailmassa.
Perversiot olivat Palsan tuotannossa usein etualalla. Niiden jääminen elokuvassa sivuun tuntuu oikealta ratkaisulta. Kyseessä on niin selkeästi ja vilpittömästi Lehdon Palsa, ei ”oikea” Palsa. Kuvakerronta on voimakasta, äkkiväärää ja etäällä realismista.
