Pohjalaisia perunapellolla
Pohjalaisia-oopperan musiikillinen toteutus ei jätä juuri toivomisen varaa ja näyttämötoteutus välttää pohjalaistilpehöörit, kirjoittaa Risto Nordell.
3
MIN
pohjalaisia on suomalaisen oopperan merkkiteos, jonka ensiesityksestä on tänä vuonna tullut kuluneeksi sata vuotta. Pelkästään se antaa aiheen uudelle ohjaukselle, varsinkin kun Kansallisoopperan edellisestä produktiosta on jo viisitoista vuotta.
Leevi Madetojan teoksen uusi tulkinta on Paavo Westerbergin ensimmäinen oopperaohjaus. Puheteatterin tekijänä kannuksensa ansainnut Westerberg on tarttunut teokseen raikkaalla otteella.
Tapahtumat on siirretty 1960–1970-luvulle, keskelle savisia perunapeltoja. Ratkaisua tukevat Maria Geberin arkityylinen puvustus collegepaitoineen ja lavalle kuskatut vanhat autot. Ellen Rugen valaistus on varsin tavanomainen mutta sopii mainiosti muuhun ylöspanoon, kuten myös Erlend Birkelandin riisuttu lavastus.
On hyvä, että esitys välttää kliseisiä pohjalaistilpehöörejä. Näyttämötilan käyttö jätti kuitenkin pohdittavaa: toisessa näytöksessä lavan etuosaan jäi paljon tyhjää ja solistit joutuivat laulamaan turhan kaukana. Tanssikohtaus pohjalaisine hyppyineen tapahtui niin kaukana lavan takaosassa, että se livahti lähes huomaamatta ohitse.
Hieman irralliseksi jäi toisen näytöksen karhu. Viitattiinko sillä Venäjään?
Pohjalaisten on katsottu perustuvan Artturi Järviluoman näytelmään. Toisen teorian mukaan draaman alkuperäinen kirjoittaja olisi kotiopettaja Anton Kangas.
Tekijästä riippumatta teoksesta on moneksi. Perusjännite on pienen ja oikeudentuntoisen mutta tunteiltaan kuohahtelevan kyläyhteisön konflikti pitäjän uuden ja mielellään ruoskalla hutkivan vallesmannin kanssa. Muita teemoja ovat pohjalaisten häjyjen eli puukkojunkkarien väkivalta ja ryöstely, alkoholinkäyttö, körttiläisyys ja tietysti kahden parin rakkaussuhde.
Pohjalaisissa on myös kahden kerroksen väkeä, varakkaat talolliset ja palvelusväki. Oopperan syvimmät teemat sorrosta ja vapaudesta sekä oikeudesta ja väkivallasta ovat yhtä polttavia niin 1800-luvun Pohjanmaan lakeuksilla kuin maailmanpolitiikankin uutisvirrassa tänään.
Kaikista näistä aineksista Leevi Madetoja on punonut mestarillisella musiikillaan jäntevän draaman. Jo oopperan alkusoitto synkkine vaskineen maalaa tumman ja jännitteisen maiseman.
Heti alussa säveltäjä käyttää myös keskeistä kansanlauluteemaa Tuuli se taivutti koivun latvan. Se liittyy kyläläisten mielestä syyttömänä vangittuun Antti Hankaan ja vapauden sekä vankeuden tematiikkaan.
Musiikillinen toteutus ei 27. marraskuuta jättänyt juurikaan toivomisen varaa. Oopperadebyyttinsä tehnyt nuori kapellimestari Kaapo Ijas piti tarmokkaalla otteellaan koko esityskoneiston hienosti kasassa. Paikoin laulajien ja orkesterin balanssi oli hieman hakusessa.
Kansallisoopperan mieskuoro lauloi komeasti kuten myös miesvaltainen solistijoukko. Jukka Rasilaisen (Erkki Harri) sankaribaritoni soi teräksisesti, Markus Nykäsen (Antti Hanka) tenorissa oli oikeaa imua ja Jussi Harrin osan laulaneen Jussi Vänttisen sympaattisen värinen baritoni miellytti.
Saltun (Joonas Eloranta) ja Kaapon (Jussi Miilunpalo) juopottelukohtaus olisi kestänyt raisumpaakin menoa. Yusniel Estrada (Kriivari) väläytti lupaavasti tenoriaan ja Niklas Spångbergin Vallesmanni ja Marko Nykäsen Karjanmaan Köysti lauloivat kaikin puolin vakuuttavasti. Erikoismaininta pitää antaa vielä Heikki Kilpeläisen Herastuomarille. Kilpeläisen baritonissa oli uljas ja jalo sointi.
Ann-Marie Walsh ja Johanna Lehesvuori tekivät niin ikään erinomaiset roolit. Iida Antolan sopraanossa oli herkkää sielukkuutta.
Leevi Madetoja, Paavo Westerberg: Pohjalaisia. Suomen Kansallisooppera (Helsinginkatu 58). Esityksiä 4.1. asti. Pohjalaisia esitetään Yle Teemalla 22.12.2024.