Linnan kyborgit

Orgaaniset muodot sekoittuvat teknologian vaikutukseen, Tero Miettinen kirjoittaa.

kuvataide
Teksti
Tero Miettinen

Esineiden välinen jännite kiehtoo: vitriinissä on haarniska 1600-luvulta ja viereisessä kuutiossa kuin scifi-elokuvasta repäisty soturin rintakuva. Värikäs hahmo koostuu hermoverkkojen kaltaisista johtokimpuista. Kasvoja ja rintakehää peittävät keltaiset elementit tuovat mieleen huipputeknologisen haarniskan. Olemuksessa on ampiaismaisuuttakin.

Belgialaisen kuvanveistäjän Nick Ervinckin (s. 1981) näyttely Hämeen linnassa toimii mainiosti vuoropuheluna historiallisen ympäristönsä kanssa. Kansallismuseo on viime vuosina houkutellut kohteisiinsa uutta yleisöä nykytaiteella. On haluttu tuulettaa mielikuvaa tunkkaisesta museoilmapiiristä ja tuoda tuoreita näkökulmia kulttuurihistoriallisen esineistönkin tarkasteluun.

Ervinckin teemat istuvat tähän hyvin. Aiheet liittyvät teknologian ja luonnon suhteeseen, mutta vaikutteita löytyy myös taidehistoriasta. Parhaiten taiteilija tunnetaan kookkaista veistoksistaan, jotka kiinnittyvät rakennuksiin kuin jättimäiset kasvit tai sienirihmastot. Näitä on näyttelyssä mukana pari, tosin säyseästi seisomassa pihalla.

Muotokielessä keskeistä on niin sanotun negatiivisen tilan rooli: teos ei ole yhtenäinen kappale, vaan sen reiät ja tyhjät tilat ovat yhtä oleellisia kuin ääriviivat. Vaikutteet kuvanveiston klassikolta Henry Moorelta ovat vahvoja. Ervinck käyttää kuitenkin materiaalinaan polyuretaania, lasikuitua ja kipsiä, kun Mooren teokset ovat pronssia tai kiveä. On näyttelyssä tosin yksi pronssiveistoskin. Kaikkiaan mukana on vajaat 50 teosta, joissa hehkuu usein taiteilijan lempiväri keltainen.