Arvio: Narsistit tekevät tuhojaan myös romaanikirjallisuudessa

Jari Nissisen Paha mieli ja Jessica Sunin Hoito kuvaavat henkistä väkivaltaa ja vallankäyttöä.

hoito
Teksti
Herman Raivio
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Narsistit ovat levinneet populaaritieteellisestä kirjallisuudesta ja naistenlehtien anonyymeistä tarinoista romaanikirjallisuuteen. Heitä on tavattu siellä ennenkin, esimerkiksi Arto Salmisen jäätävissä romaaneissa. Ensimmäistä kertaa kotimaisia kaunokirjoja kuitenkin mainostetaan narsistisilla päähenkilöillä.

Jari Nissisen romaanissa Paha mieli Jesse on tähtinäyttelijä. Se ei ole erityisen kekseliästä, sillä näyttelijöitä pidetään muutenkin huomionkipeinä. Koska Nissinen on itsekin näyttelijä, ratkaisu on silti perusteltu.

Pahassa mielessä liihotellaan elokuva- ja tv-maailman vip-tiloissa ja julkkisjuhlissa. Niihin narsisteja onkin helppo kuvitella. Elämä on peliä ja peli kylmää. Ihmiset ovat pinnallisia hölmöjä tai julmia hyväksikäyttäjiä.

Jotain tällaista osaa odottaakin tai peräti toivoa. Olisihan se tylsää, jos julkkiskulissien takana taapertaisi vain harmittomia janeja ja jennejä.

”Maailma on minun, ja minä voin tehdä mitä haluan”, Jesse sanoo. Hän kokee olevansa ”kaiken keskiössä”. Nämä eivät kuulosta narsistin ajatuksilta, vaan Nissisen ajatukselta siitä, että näin ne narsistit varmaan ajattelevat.