Kulkurin sielu

2 MIN

Minna Rytisalon romaanit alkavat neljännen teoksen kohdalla näyttää jo sarjalta. Jokaisen nimi on lyhyt, pelkkä naisen nimi tai nimimerkki, tällä kertaa Sylvia. Jokaisessa kerrotaan kiinnostavan naisen elämästä ja sidotaan tarina laajempaan kontekstii­n kuvaamaan naisten elämää ylipäätään. Tekisi mieli kirjoittaa ihmiselämää, mutta Ryti­salon romaaneissa sukupuolella on väliä. Naisten kokemat rajoitukset ja asenteet suhteutetaan miesten maailmaan.

Yhtäläisestä pohjavirrasta huolimatta jokainen Rytisalon romaani on omanlaisensa kokonaisuus, joka liikkuu eri ajassa ja paikassa kuin muut. Sylvia vie lukijan ympäri maailmaa, mutta tarinan keskus on Lemmenjoen tuntureilla.

Päähenkilön todellinen esikuva on hollantilainen Sylvia Petronella Antoinette van der Moer, josta tuli kullankaivajatarinoiden legenda, vaikka hänen vierailunsa Lemmenjoella 1949 kesti vain muutaman viikon. Arvoituksena on pysynyt, mistä hän tuli ja minne meni, ja siitä Rytisalo on löytänyt kirjailijan paikan täydentää tarinaa.

Sylvia lähtee käyntiin hieman kompastellen. Rytisalon teksti on kirkkaimmillaan loistokasta ja terävää, mutta nyt ilmaisussa ei ole aivan sama lumoa kuin esimerkiksi edellisessä romaanissa Jenny Hillissä (WSOY 2023). Eloisia ja kauniita hetkiä hän on silti onnistunut luomaan luontohavainnoilla ja henkilöhahmojen eleiden kuvauksilla.

Aikajärjestyksen rikkomisesta ja useamman kertojan käyttämisestä on tullut romaaneissa valtavirtaa jo vuosikymmeniä sitten. Sylviassa kerronta vaihtelee minän ja kaikkitietävän välillä. Niiden lisäksi on toinenkin minä, suojeluspoliisin sihteeri Korhonen, sekä lukuisia Sylvian elämän sivuhenkilöitä.

Alun jälkeen tarinassa pysyy kyllä kärryillä, mutta ajassa eri suuntiin kulkevat juonet tekevät kokonaisuudesta tarpeettoman monimutkaisen. Tarina aukeaa vähitellen, mikä on tapa rakentaa jännitettä, mutta toisaalta asioita myös paljastuu kuin ennakkoon.

Sylvian hahmon täydentyessä romaanin suuruus kasvaa vähitellen. Jos alku tuntuikin hajanaiselta, on lopputulos sittenkin seesteinen, yllättävä, moniääninen kokonaisuus.

Lopussa Rytisalo kirjoittaa vielä uuden luvun Lapin kirjallisuuteen. Vielä nykyäänkin pohjoisen kuvauksissa on paljon silkkaa revontulten taikaa ja puhtaan pohjolan ihannointia. Sellaisen kuvan vuoksi sadattuhannet turistit lentävät Lappiin, mutta realismi on myös jotain sellaista kuin Sylvian Marilla vuonna 2025: pätkätöitä tonttulakki päässä, jälkien siivousta ja joka vuosi kallistuva vuokra. 

Minna Rytisalo: Sylvia. 296 sivua. WSOY, 2025.