Mikä on ihminen, ­Ingmar Bergman?

”Persona on tietyllä tapaa täydellinen teos: se on jatkuvassa tulemisen tilassa, ei tule koskaan valmiiksi”, kirjoittaa Anna-Kaari Hakkarainen Finlandia-ehdokasromaanissaan Marraseliö.

Hakkarainen viittaa tässä Ingmar Bergmanin elokuvaan Naisen naamio – Persona vuodelta 1966. Se on toiminut niin suurena innoittajana hänen 670-sivuiselle romaanilleen, että ilman Personaa ei olisi koko Marraseliötä.

Kertojan suhde näkemyksekkääseen ohjaajaan on ristiriitainen: hän ihailee Bergmania mutta samalla pitää tätä narsistisena hirviönä, joka kulutti ja käytti naisnäyttelijöitä mielihalujensa mukaan. Päähenkilö myös toivoo olleensa – tai olevansa – yksi hänen naisistaan.

Hieno romaani ei pituudestaan huolimatta edusta itsetarkoituksellista maksimalismia, vaan se on monella kerronnan tasolla sujuvasti etenevä kudelma. Marraseliö sisältää kolme tai neljä kiehtovaa romaanin aihelmaa toisiinsa poimutettuna.

Ensimmäinen taso on esseeromaani, jossa kertoja matkaa Gotlantiin Bergmanin saarelle Fåröhön ja yrittää selvittää omaa pakkomielteistä suhdettaan Bergmanin kenties monitulkintaisimpaan elokuvaan. Kertoja käyttää syystä sanaa bergmania.

Toinen taso on Bergmanin elokuvan naisroolien analysointi, josta kertoja on luvannut kirjoittaa esseen lehteen. Kolmas taso on kertojan haussa oleva idea romaaniksi. Se sisältää kaksi bergmanilaista naishahmoa, jotka sulautuvat toisiinsa. Neljäs tarina kertoo kertojan ja hänen partnerinsa solmuun menneestä suhteesta.

Romaani on älykäs mutta ei keikaroiva rakennelma, jonka kerrosten välissä lukija sukkuloi kätevästi. Kertojan lukuisat viit­taukset hänet taiteilijaksi innoittaneisiin kirjailijoihin havainnollistavat hyvin hänen pohdintojaan.

”Rakenne. Se pitää oudoimmatkin ainekset kasassa”, kirjan kertoja toteaa. Niin totta.

Hakkarainen, joka on aiemmin kirjoittanut viisi tarinavetoista romaania, on tehnyt häkellyttävän kunnianhimoisen ja kansainväliselle kerrontataiteen tasolle yltävän taiteellisen romaanin.

Kiinnostava lisäarvo on Ingmar Bergmanin elokuvia nähneille se, mille kohdalle sovinismi-feminismi-akselia ohjaaja tämän romaanin kulmasta asettuu. Hakkarainen tarjoaa tähän kiistanalaiseen kysymykseen mainioita ehdotuksia.

Hakkarainen kertoo Bergmanin Personasta niin kattavasti, että vaikka sen olisi nähnyt vuosikymmeniä sitten tai ei ollenkaan, romaanin merkitykset avautuvat. 

Anna-Kaari Hakkarainen: Marraseliö. 670 sivua. Tammi, 2024.