
Uudistajan tilinpäätös
Markku Eskeliselle kirjallisuus on mahdollisen valtakuntaa.
Kirjailija on radikaalisti vapaa. Hänellä on oikeus – tai melkein velvollisuus – olla piittaamatta totutun ja sallitun rajoista. Näin voisi tiivistää Markku Eskelisen (s. 1959) suhtautumisen kirjailijantyöhön.
Eskeliselle kirjallisuus on ennen muuta mahdollisen valtakuntaa. Uudessa esseekokoelmassaan Kolmen kehän sirkus hän siteeraa kokeellisen ALAMO-ryhmän perustajiin lukeutuvaa Jean-Pierre Balpea, jonka mukaan kirjailija tekee sen mitä on mahdollista tehdä lukijoista välittämättä.
Eskelinen myöntää, että ”asenne voi kuulostaa äärimmäiseltä kiireistä lukijaa hellivässä yhtenäiskulttuurissa”.
Muutos ja uudistuminen ovat välttämättömiä kirjallisuuden elinvoimaisuudelle, vaikka kaikki eivät mukana pysyisikään. Eskelisen mukaan ”siirtymässä realismista modernismiin menetettiin suurin osa lukijoista, siirtymässä modernismista postmodernismiin suurin osa tutkijoista ja siirtymässä postmodernismista elektroniseen kirjallisuuteen suurin osa kirjailijoista”.