Arvio: Maatuska – Irina syntyi ryssän tyttäreksi
Pia Pesonen kuvaa isoja asioita: venäläisyyttä ja Suomea.
Uneton Irina hakee suojaavaa unta. ”Pääsisipä nyt ison maatuskan sisään olemaan se kaikkein pienin ja söpöin.” Pia Pesonen ei silti tee romaaninsa päähenkilöstä ollenkaan söpöä eikä ihan pientäkään.
Peräkkäisten sukupolvien naisista isoäiti, Leningradin nälänhädän nähnyt, kuvataan tarunhohtoiseksi babuškaksi. Toisen polven nainen Tamara pääsee tai joutuu kokemaan isoja yhteiskunnallisia muutoksia. Irina edustaa kolmatta polvea ja aikuisen kaupunkilaisnaisen persoonallisia ongelmia. Irinan jälkeen tuleva Saana saa vain piipahdella näkyvillä. Hänestä tiedetään, että hän on lahjakas lapsi, kummallinen konttikielen puhuja. ”Kouskaahantti!” Mielelläni tietäisin Saanasta enemmänkin.
Pesonen antaa Irinan ilmaista,mitä hänen päänsä sisällä ja hänen kertomuksensa aiheena on: ”Kaikki olivat joidenkin äitien lapsia ja kaikki äidit olivat joidenkin äitien lapsia ja joidenkin äitien äidinäidit olivat joidenkin äitien lapsia.”
Kirjan äidit vaikuttavat vahvasti lapsiinsa; erityisesti Irinaan vaikuttaa se, että Tamara on rakkauden liikuttamana loikannut 1960-luvulla Leningradista Suomeen ja Irina on näin syntynyt neukun lapseksi, ryssän tyttäreksi. Irinan unettomuutta ja seksuaalista levottomuutta en silti osaa lukea äidin venäläisyyden aiheuttamaksi. Ei ole kai tarkoituskaan.
Kahden kulttuurin eroja kuvataan kirjassa isoin ja pienin yksityiskohdin. Erityisesti ympäristön detaljit ovat perin havainnollisia, niin kuin Tamaran ilo siitä, että rautapadan voi ostaa vaikkei ole puolueen jäsen, ja Tamaran murhe siitä, että arkkitehtirakastetun kodissa on rumaa, liian yksinkertaista, siistiä ja selkeää. Pikkuasioiden ohella ja avulla Pia Pesonen kuvaa isoja asioita, venäläisyyttä ja Suomea, rakkautta ja häpeämistä.
