Kalevala-actionia
Eero Aho ja Elias Salonen tuovat inhimillistä uskottavuutta Kalevala-elokuvaan, Matti Rämö kirjoittaa arviossaan.
2
MIN
Kalevala on suomalaisen taiteen keskeisiä inspiraation lähteitä, mutta elokuvantekijät ovat tarttuneet kansarunokokoelmaan harvakseltaan. Neuvostoliittolais-suomalaisena yhteistuotantona syntyneessä Sammossa (1959) ohjaaja Aleksandr Ptushko paisuttaa kansallistarut satumaiseksi fantasiaksi. Kalle Holmbergin tv-sarjan Rauta-aika (1982) äärimmilleen viety naturalismi jättää myytit sivuosaan ja keskittyy ankaran elämäntavan kuvaukseen. A.J. Annilan Jadesoturissa (2006) sammon tarinan ja kiinalaisen demonimyytin synteesi tarjoaa taustan elokuvan keskeiselle aineisosalle: wuxia-elokuvia mukaileville taistelulajikoreografioille.
Myös Antti J. Jokisen Kalevala: Kullervon tarina näkee kansallismytologian toimintapotentiaalin. Itämaisen tanssahtelun sijaan tyylireferenssinä toimii tällä kertaa Valhalla Risingin (2009) ja The Northmanin (2022) miekkailumättö. Jo avauskohtauksessa Kullervo (Elias Salonen) osoittaa taistelijankykynsä ja surmaa kaksi hänet vanginnutta miestä.
Noin viiden miljoonan euron budjetilla toteutettu Kullervon tarina on toimintaelokuvan rytmillä etenevä kuvaus kalevalaisesta tragediasta. Valtataistelu ajaa kaksi veljestä veriseen umpikujaan 1100-luvun Karjalassa. Untamo (Eero Aho) tappaa Kalervon (Johannes Holopainen) ja kasvattaa tämän Kullervo-pojan omanaan. Kyläläiset hylkivät kirottuna pitämäänsä poikaa. Kullervo ei selviydy kunnialla yksinkertaisimmistakaan askareista, mutta taistelee kuin Conan-barbaari. Hän saa esitellä voimiaan, kun menneet synnit paljastuvat ja vaativat ankaraa sovitusta.
Jokisen ja näyttelijä Jorma Tommilan käsikirjoittamassa elokuvassa Kalevalan maailma on valtataistelun tyyssija, jossa asioita voi muuttaa vain väkivallalla. Sadun lumon tilalla on voimaa ja vihaa. Musiikkivideoiden ohjaajana aloittanut Jokinen on ollut läpi uransa mieltynyt suuriin aiheisiin ja suurelliseen tyyliin. Kullervon tarina on visuaalisesti näyttävä korpiseikkailu, jolle Antti Nikkisen täsmällinen lavastus ja pukusuunnittelija Anna Vilppusen nahka-asukavalkadi luovat omaleimaisen ilmeen.
Fantastiset taistelukohtaukset rikkovat vääryydestä ja sovituksesta kertovan eepoksen rytmiä. Ylikierroksilla pauhaava ääniraita alleviivaa, että ollaan alati suurten asioiden äärellä. Onneksi kauttaaltaan onnistunut näytteleminen tuo inhimillistä uskottavuutta yliampuvien kerrontakeinojen keskelle. Aho vakauttaa elokuvaa katuvaisena sijaisisänä. Salosen loistosuoritus alkuvoimaansa parhaansa mukaan hillitsevänä Kullervona antaa tarinalle sen tarvitseman katkeran pohjavireen.
Antti J. Jokinen: Kalevala: Kullervon tarina. Elokuvateattereissa 16.1. ★★★