Arvio: Kuka on Vallan sisäpiirissä?

Professori Ilkka Ruostetsaari kartoittaa eliitin muutoksia.

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Yhteiskunta on muuttunut melkoisesti kolmen vuosikymmen aikana. Mutta miten on muuttunut yhteiskuntaa hallitseva eliitti?

Suomen tunnetuin eliittitutkija professori Ilkka Ruostetsaari kartoittaa niin taloudellisen ja poliittisen kuin media- ja kulttuurieliitin muutoksia 90-luvulta tähän päivään.

Ruostetsaari viittaa moniin eliittiteorioihin, mutta päärooli on sekä eliitille että kansalaisille tehdyllä kyselytutkimuksella.

Tämä onkin kirjan heikkous: se on luettelomainen ja koostuu pääosin tilastotiedoista. Lopusta tosin löytyy sisällöllisempää analyysia, mutta sekin kertaa paljon tutkittua median ja politiikan suhdetta.

Sekä eliitti että kansa esittävät joitain yllättäviä väitteitä. Kuten sen, että pankit ja suuryritykset ovat menettäneet vaikutusvaltaansa. Ruostetsaari toteaa tutkimustiedon kertovan päinvastaista. Lukijalle jääkin epäselväksi, miksi eliitti ja kansalaiset näin ajattelevat.