Arvio: Klaus Härön elokuva Neuvosto-Virosta ei lähde käyntiin

Miekkailija on osaavasti tehty, mutta kliininen.

elokuvat
Teksti
Kalle Kinnunen

Pieni ja sievä Postia pappi Jaakobille oli yllätysmenestys. Alun perin televisiolle tehdystä kahden näyttelijän draamasta tuli tapaus, ja se pyöri elokuvateattereissa lähes vuoden. Klaus Härön seuraavaa valkokangaselokuvaa saatiin odottaa kuusi vuotta. Vironkielinen Miekkailija on osaavasti tehty, mutta kärsii säröttömästä moralistisuudesta vielä enemmän kuin vain hitusen hurskasteleva Jaakob.

Tosipohjainen elokuva kertoo Endel Nelisistä, joka saapuu Haapsalun kaupunkiin 1950-luvun alussa kuin lännenelokuvan hiljainen sankari. Entinen miekkailija ryhtyy opettamaan koulussa lajiaan lapsille. Pian virkaintoinen ja pahantahtoinen rehtori saa vihiä, että KGB etsii tätä salaperäistä miestä. Vastoinkäymisistä huolimatta Nelis aikoo viedä joukkueensa Leningradiin turnaukseen, vaikka joutuu siellä kohtaamaan ne vaarat, joita pakeni.

Nelistä näyttelee Märt Avandi. Kenties on tarkoitus, että hän on aristokraattisen etäinen. Hahmo jää kuitenkin niin arvoitukselliseksi, ettei häneen voi samastua.

Miekkailijasta puuttuu syke. Kaikki tarinassa on täsmällisesti määrättyä eli uuvuttavan ennalta-arvattavaa. Tuntuu kuin elokuvan ainekset olisi annosteltu kliinisistä valmispakkauksista: sieluton byrokraatti käyttäytyy julmasti, kirkassilmäiset lapset antavat sankarille voimaa, kaunis nainen tarjoaa rakkautta.

Epookki on luotu taiten. Tuomo Hutrin kuvaus on ykkösluokkaa, mutta kääreistä on vaikea nauttia, kun itse tarinassa ei ole elämää.