Koko Suomen mummo, englanniksi

Kesäkirja vakiinnutti kuvituksista, sarjakuvista ja Muumi-asioista tunnetun Tove Janssonin asemaa perinteisempänä kaunokirjailijana. Vuonna 1972 ilmestynyt teos oli aikansa suomalaisromaaniksi poikkeuksellinen käännösmenestys.

Tarina sijoittuu Suomenlahden saarelle. Sophia-tyttö viettää kesää saaristolaismökissä taiteilijaisänsä ja isoäitinsä kanssa. Äiti on kuollut edellisenä vuonna.

Janssonin teoksessa sekoittuivat omat kokemukset sekä havainnot lähipiiristä: hänen veljentyttärensä Sophia oli kirjoitusaikaan suunnilleen romaanin tytön ikäinen. Isoäidin ja lapsen läheinen ystävyys ja liittolaisuus on kaiken ydin. He ottavat yhteen ja ovat silti toisilleen tärkeitä. Kysymyksiä kuolemasta ja sen kautta elämästä käsitellään viattomasti muttei silotellusti.

Nyt Kesäkirjasta on tehty elokuva, asialla amerikkalaiset ja britit. Miljöö ja tunnelma ovat linjassa alkuperäistekstin kanssa. Estetiikan avainsana on vähäeleisyys.

Asetelmassa on merkillisiä piirteitä. Vaikka nykyajan esineitä tai vaatteita ei näy, tapahtumat tuntuvat sijoittuvan tähän hetkeen. Ehkä se johtuu puhetavasta. Kuvauksen ja valaistuksen tekstuuri ikään kuin paljastaa 2020-luvun.

Kesäkirja on kuvattu saaristomaisemissa Kotkan, Porvoon ja Espoon edustalla, mutta päähenkilöt eivät ole suomalaisia tai suomenruotsalaisia. He puhuvat englantia eri aksentein. Sätkiä käärivää isoäitiä esittää arvostettu amerikkalaisnäyttelijä Glenn Close. Norjalainen Anders Danielsen Lie on omaan rauhaansa vetäytyvä ja kai salaa sureva kuvittajaisä. Tytön roolissa on suomalainen Emily Matthews.

Ohjaaja McDowell puolestaan on amerikkalaisen Mary Steenburgenin ja brittiläisen Malcolm McDowellin poika. Isä tunnetaan Kellopeliappelsiinista, äiti Milos Formanin ja Jonathan Demmen 1980-luvun ohjauksista. McDowellin aiempia ohjauksia ei ole Suomessa noteerattu.

McDowell rakastaa Janssonin tekstiä ja saaristoidylliä. Sophia Heikkilän ja Pekka Strangin hahmot tuntuvat säröltä illuusios­sa, ei näyttelijöiden taitojen vaan tuttuuden vuoksi. Suomenruotsalaisuus-kitschin raja ylittyy, toki edelleen englanniksi.

Kahdeksan Oscarin ehdokas ja aikansa Hollywood-supertähti Close luo ympärilleen korostuneen herttaisen kuplan. Kesäkirja on parhaimmillaan – paitsi isoäidin ja lapsen keskustellessa – ollessaan epätosi ja irrallinen. Silloin paikan tunnun turistisuus ei haittaa lainkaan.

Realismia tai tietyn kulttuurin aitoa kuvaa ei kuitenkaan tavoitella, vaan läsnäoloa hetkissä, jotka ovat sekä sadunomaisia että askelia kohti elämän todellisuuteen.

Ihmeellisyyden kosketus on lapsen havaintomaailmaa. Siksi miljöön ajattomuus ja kieliarvoitukset eivät haittaa, ellei niiden päätä olevan ongelma. Aina McDowell ei tosin tunnu olevan varma, kenen havainnoista ja näkökulmasta elokuvassa on kyse.

Alkutekstille uskollisesti Kesäkirjassa tapahtuu todella vähän, mistä sitä on joissain kansainvälisissä kritiikeissä moitittukin. Sujuva pieni elokuva täyttää kapean peruslupauksensa eikä kosketa liikaa.

Kesäkirja sai maailmanensi-iltansa Lontoon elokuvajuhlilla lokakuussa. Vastaanotto oli ystävällinen, mutta puheenaiheeksi elokuvasta ei ole ollut. Lienee varmaa, että teos saa suhteessa suurimman valkokangas­yleisön juuri Suomessa.

Suomen ensi-ilta on samaan aikaan kuin Myrskyluodon Maijalla 2024. Julkaisuajankohta sitoo feminiinisiä saaristoelokuvia toisiinsa. Myrskyluodon Maija oli ruotsinkielisyydestään huolimatta suurin suomalainen kotimarkkinoiden elokuvamenestys vuosiin. Ehkä Closesta on koko Suomen mummoksi. 

Charile McDowell: Kesäkirja. Elokuvateattereissa 31.1. ★★★