Arvio: Kertomukset juutalaiskohtaloista antavat mykille todistajille kielen
Ehkä Esther on Katja Petrovskajan palkittu esikoisteos.
Katja Petrovskaja on syntynyt venäjää puhuvaan juutalaisperheeseen Ukrainassa, viimeisen neuvostolasten sukupolven jäseneksi, opiskellut kirjallisuutta Virossa ja stipendiaattina Yhdysvalloissa sekä loppututkintoon asti Moskovassa. Nyt hän elää ja kirjoittaa Berliinissä. Saksa on Petrovskajalle uusi käyttökieli. Sillä hän kirjoitti palkitun esikoisteoksensa Ehkä Esther.
Saksan lehdistö ylistää Petrovskajaa. Hänen tummaa kauneuttaan ja hienoja piirteitään ihastellaan. Ennen kaikkea on kiitettäväksi katsottu Ehkä Estherin kieli; kielessä sen salaisuus, juutalaiskohtaloista todistavat kertomukset ovat lahja koko saksan kielelle.
Ehkä Esther on Ilona Nykyrin kääntämänä asiallista, sujuvaa kieltä. Parissa kohden ei kirjailijan asiaa saa selväksi. Kun kaikista Sterneistä tulee kirjailijan sukulaisia, myös taivaalla tuikkivista, ei se suomen sanoin tarkoita juuri mitään. Ja heikosti etunimi Azil tuo meikäläisten mieleen ”lähtökohdan ja turvapaikan”. Kyseessä eivät ole virheet – kulttuurit vain ovat kaukana toisistaan.
Petrovskajan sukulaiset, kertomusten sankarit ja uhrit, ovat useassa polvessa ja runsain joukoin olleet kuuromykkien lasten opettajia. Nimenomaan saksan kielen tärkeyttä tähdentää se, että venäjäksi saksankielinen on ”mykkä”.
Suomenkielinen Ehkä Esther ei sinänsä ole lahja suomen kielelle. Kieli ei tästä huojahda tuonne eikä tänne.
