Tuhon jäljillä

Katrin Naukarin esikoisromaanissa tietoisuus ympäristön tuhoutumisesta pilaa henkilökohtaisen nautinnon.

romaani
Teksti
Outi Hytönen

Harmaapartainen, viisas sukulaiseni lukee kirjan päivässä. Eri medioiden tarjonnassa häntä väsyttää yksi asia. Miksi niin usein on aiheena ”minä minä minä, ahistaa ahistaa ahistaa”?

Tähän ajankuvan tiivistelmään istuu myös Katri Naukarin esikoiskirja Yhden puun tuho. Ympäristön tuhoutumisessa kurjinta vaikuttaa olevan se, että tietoisuus ongelmista pilaa henkilökohtaiset, nautinnolliset hetket puskemalla niiden ylle syyllisyyden varjon.

Yhden puun tuho on matkakirjan, kasvukertomuksen ja ympäristöesseen yhdistelmä, jossa keskeisessä roolissa ovat ihmisen ja ympäristön tuhon tutkiskelu, kertojan isän itsemurhan vaikutukset sekä syyllisyyden ja häpeän tunteet.

Kertojana toimii kirjailija Katri Naukaria muistuttava nainen, joka matkustaa Japaniin löytääkseen luontosuhteensa ja ymmärtääkseen sitä kautta tunteitaan. Syyllisyys painaa, sillä matka edistää ympäristöongelmia. Tuhoa edistävät myös pullotetut juomat ja glitterit, joita kertoja rakastaa. Syyllisyyden myöntäminen ja pohtiminen eivät poista ahdistusta. Metsässä pelottaa, eikä paljon puhuttua yhteyttä löydy: ”Mikä minua estää toimimasta samoin, nauttimasta elämästä täysin palkein, vailla pelkoa, häpeää ja syyllisyyttä? Miksi tuho häämöttää mielessäni kaiken aikaa?”