Arvio: Kari Aronpuro taitaa runouden temput

Pelkkää barnumia on aapinen, kielioppi ja museo yhdessä niteessä.

kirjat
Teksti
Karri Kokko

Kari Aronpuron uusin teos Pelkkää barnumia ei luovuta itseään helpolla. Mitä lajityyppiä kokoelma edustaa? Nimiösivu luettelee ”lyriikan” ohella mm. asiasanat ”kokeellinen” ja ”konseptualismi” mutta myös termit ”viihde” ja ”mainonta”. Oh well, näillä mennään.

Runous aronpurolaisittain ymmärrettynä on vapauden kenttä. Se kattaa kaiken sen ilmaisun, joka ei mahdu tavanomaisen kirjoituksen tai tiedonvälityksen piiriin. Sen sisältöä voi olla ja useimmiten onkin ”mikä tahansa”.

Ensyklopedistille kaikki kelpaa. Materiaali poimitaan toisaalta runoudesta mutta myös tieteen ja historian piiristä, matalaa ja arkista unohtamatta. Otsikon viittaus kummajaisnäytöksistään kuuluun sirkustirehtööriin P. T. Barnumiin (1810–1890) on sattuva.

Teoksen keskiön muodostaa moderni luomiskertomus, kuvaus niistä keksinnöistä ja ideoista, jotka yhdessä humauksessa muokkasivat tuntemamme nykyihmisen. Se kertomus on ihmeitä täynnä.

Sulateltavaa riittää yli kolmesataa sivua. Aronpuro näyttää taitonsa. Teos on kaikenniellyt runsaudensarvi, aapinen ja kielioppi, museo ja kirjasto yhdessä niteessä. Runous ja vain runous tietää ja opettaa: ”Teksasis on illegaalii bommaa graffittii toiste lehmii”, ”Pöllöparvea sanotaan parlamentiksi” ja ”Hau hau on japaniksi wan wan”.