Päivää kirkkaampaa

JukkA Kärkkäisen Kansakunnan olohuone (2009) on viime vuosikymmenien kotimaisia dokumenttitapauksia.

Kamera tarkkaili kuutta kotia ja niiden juroja ja sympaattisia suomalaisia. Lakoninen huumori ja armoton humanismi löivät kättä.

Tyylin selkeä esikuva oli ruotsalaisen Roy Anderssonin lempeänkarhea minimalismi. Keskeinen havainto on sama: kun ihmistä katsoo pidempään, paljastuu jonkinlainen yksinäisyys ja rimpuilu.

Kansakunnan olohuoneen mieleenpainuvimpia hahmoja oli Tero, josta oli tulossa isä. Hän ihmetteli joutilasta elämäänsä, kiroili ja sanaili nokkelasti. Uusi Kappale kauneinta Suomea –  The Beauty of Errors käsittelee Teron perheen kolmen sukupolven miehiä.

Viinaanmenevä Tero ja täysi-ikäistyvä Henri ovat isä ja poika, hyvin läheiset. Tero on ollut yksinhuoltaja jo kymmenen vuoden ajan. Heikki-vaarilla on terveysongelmia.

Todellinen asetelma paljastuu pian. Mitä helvettiä mä täällä enää tekisin, jos sua ei olisi. Mitä mä teen sitten, kun sä alat itsenäistyä, mitä helvettiä mä teen, Tero myöntää vodkaa juotuaan. Hän on se, jonka pitäisi vahvistaa omia siipiään, ei Henri, joka löytää tyttöystävän ja saa kohta ajokortinkin.

Sävy synkkenee, kun Tero puhuu yhä uudelleen itsemurhasta, ensin sen mahdottomuudesta ja sitten mahdollisuudesta.

Tärkeämpää on arjen absurdi komiikka. Kuvat ovat tarkkaan rajattuja asetelmia lähinnä kotipiiristä, kuten Kansakunnan olohuoneessa. Maalaiskodit ovat asutun näköisiä, toisin sanoen siivottomia. Tuokiot venyvät etenkin alkupuolella. Rivien­ väleistä paljastuu toiveita ja lausumattomia tunteita, ja yleensä tapahtuu jotain huvittavaa. Toistuvat kuvat pihalta sisään kaipaavasta koirasta ovat hauskoja ja sitten surumielisiä.

Kuvatun materiaalin määrän täytyy olla valtava ennen kuin arjen keskeltä löytyy dokumenttiin tällaisia helmiä.

Kärkkäisen muita ohjauksia ovat kehitysvammaisten punkbändistä kertovat Kovasikajuttu ja Tokasikajuttu. Kappale kauneinta Suomea on hänen paras ja tasapainoisin elokuvansa. Draamaa on kuin älykkäässä fiktiossa.

Valtavan lisätenhon tuo musiikki, sekä elokuvaan sävelletty että iskelmät, joiden valinnassa ei ole arasteltu. Erkki Junkkarisen nimikkokappale, Katri Helenan Vasten auringon siltaa ja Georg Otsin Muuttuvat laulut ovat tunteikkaita, tuttuja ja ajattomia, kuten maailma, josta kuvat kertovat. Niiden käyttöä tässä kontekstissa yhdistää rakastava ironia suomalaisuutta kohtaan. 

Jukka Kärkkäinen: Kappale kauneinta Suomea – The Beauty of Errors. Elokuvateattereissa 2.4. ★★★★