Arvio: Kallis elämä
Nobel-palkitulla Alice Munrolla riittää kieltä ja mieltä.
Ensimmäinen Keltaiseen kirjastoon löydetty Alice Munron teos ilmoitti olevansa ”tarinoita”. Sittemmin Munro on nimittänyt tekstejään kertomuksiksi, tai ainakin hänen hyvä suomentajansa on käyttänyt tätä sanaa. Suomalaisena kirjailijana Munro ehkä sanoisi ”novelli”.
Munron koko tuotanto on kertomuskokoelmia. Niistä valtaosa on luettavissa suomeksikin. Alkutuotannosta kannattaisi varmaan tarjota täkäläisille lukijoille vielä The Moons of Jupiter, mm. siksi, että siinä esiintyy hauskasti outo kanadansuomalainen Makkavalan perhe.
Kiinnostava varhaistuotanto on tavallaan jäänyt Munron kasvaneen menestyksen jalkoihin. Uran kruunasi viimesyksyinen Nobel-palkinto, Kanadan kirjallisuuden ainoa.
Kokoelman Kallis elämä on kirjailija itse nimennyt viimeisekseen. Sellaista ilmoitusta jäisi pahoittelemaan, jos tekijä olisi niin nuori kuin ensimmäisen suomennoksen takakansi kertoi: syntynyt 1951. Mutta kun Munro itse asiassa on vuoden 1931 lapsia, saattaa lopettamispäätös olla vakavaksi tarkoitettu ja välttämätön. Sääli. Aiheet, jotka Munro on löytänyt elämästään tai läheltään, eivät lopu, ja asiaa, mieltä ja kieltä riittää.
Ehkä hän kumminkin vielä jatkaa. Kertomus kerrallaan, ja yksitellen julkaistut tarinat lopulta yhtenäiseksi kokoelmaksi. Tämä on ollut vuosikymmenten ajan Alice Munron menestyksekäs tapa kirjoittaa.
