Arvio: Jaakko Yli-Juonikkaan neljäs romaani on arvoituksellinen ja älykäs

Neliraajahalvaantuneen Annikan tarina alkaa realistisena, mutta kertojiin ei voi luottaa.

Jaakko Yli-Juonikkaan neljäs romaani yllättää ensin sillä, että sitä voi alkuun lukea realistisena kuvauksena tärkeästä yhteiskunnallisesta aiheesta. Neliraajahalvaantunut päähenkilö Annika kommunikoi fasiloidusti eli tietokoneen avulla, avustajan tukemana. Muut päähenkilöt ovat Annikan vanhemmat ja omaishoitajat, Niina ja Aarno.

Huumorin puute alkaa kuitenkin epäilyttää: onko esimerkiksi Annikan runoiluharrastus sarkasmia? Humoristista tulkintaa ei voi enää välttää, kun Annikalle leikataan implantti, joka toimiessaan mahdollistaisi avustajattoman tietokonekommunikoinnin. Implantin nimi on intialaiselta vatsastapuhujalta ja nukkemestarilta.

Leikkaukseen kohdistuneet odotukset loppuvat Annikan tyhjentävään oivallukseen, ja näkökulmatekniikka ja fasilointikommunikaatio mahdollistavat romaanin keskiosan vainoharhaiset asetelmat. Selittämätön kriisi päätyy yhden päähenkilön psykoosiin, ja samalla selviää, ettei kertojiin voi luottaa, mikä vie painon juonelta.

Arvoituksellisen ja älykkään romaanin nimi, Vanhan merimiehen tarina, on ajateltu. Senniminen laulu on Annikan hoitajan antamalla levyllä, jossa kuolleet solistit esittävät laulujaan esittäjäpariskunnan kautta: spiritismi rinnastuu fasilointiin. Nimeämisen merkitys korostuu päätösluvussa jossa romaanin pääteemaksi nousee todentuntuisten tarinoiden kertomisen mielekkyys.