Sydän kompassina
Kaupunki ja sen epävakaa muuri liikkuu sujuvasti pojan kokemuksista keski-ikäisen sinkkumiehen maailmaan, kirjoittaa Matti Komulainen.
2
MIN
Poika tapaa tytön lukion kirjoituskilpailun palkintojenjakotilaisuudessa. Yhteys versoaa kirjeenvaihdosta ja syvenee tapaamisissa.
Tyttö kertoo olevansa sijainen. ”Todellinen hän” työskentelee kirjastonhoitajana muureilla suljetussa kaupungissa, jonka liepeillä käyskentelevät yksisarviset. Poika kohtaisi hänet kaupunkiin päästyään mutta tyttö ei muistaisi häntä. ”Todellinen hän” ei ole tavannut poikaa. Poikaa odottaa työ muurikaupungin kirjaston Untenlukijana.
Haruki Murakami (s. 1949) palaa menneisiin romaanissaan Kaupunki ja sen epävakaa muuri. Hän taustoittaa teoksen syntyä jälkikirjoituksessa. Murakami kirjoitti ydinaiheen uransa alussa novelliksi, jonka kirjallisuuslehti Bungakukai julkaisi 1980. Myöhemmin tarinasta kasvoi Maailmanloppu ja ihmemaa (1985, suom. 2015). Sekään ei tuntunut idean täyttymykseltä.
Vasta kolmannella yrittämällä Murakami sai kirjoitettua mieltään vaivanneen tarinan loppuun ja tyydyttävään sanalliseen muotoon. Samalla tulokulma muuttui, sillä varhaisversion teki kolmekymppinen aloittelija, joka oli nyt varttunut seitsenkymppiseksi.
Teos liikkuu sujuvasti aikatasolta toiseen. Pojan kokemuksista liu’utaan keski-ikäisen sinkkumiehen maailmaan ja uuteen käänteeseen elämässä.
Romaanissa kertoja käy keskustelua muun muassa Gabriel García Márquezista ja maagisesta realismista. Viittauksen voi tulkita kunnianosoitukseksi kolumbialaiselle nobelistille ja maailmankuvalle, jossa normiarki ja tuonpuoleinen limittyvät ja ovat joskus koettavissa yhtä aikaa. Murakamillekin ne ovat lähtökohtaisesti olemassa rinnakkain, tasavertaisina.
Kirjat, kirjastot, lukeminen ja unet viittaavat taas Jorge Luis Borgesiin, jonka ajatusta Murakami lainaa saatteessaan: kirjailijalla on vain rajallinen määrä tarinoita jaettavaksi ja niitä täytyy varioida. Siksi hänkin palaa jo aiemmin pohdituttaneeseen tematiikkaan. Totuus ei ole tietyssä pysähtyneessä tilassa vaan se löytyy näkökulmista, jotka ovat jatkuvasti muutoksessa. Siinä on tarinankerronnan ydin, sen sielu.
Yksinäisyys ja ulkopuolisuus nousevat keskiöön. Symboliikkaa voi tulkita niin, että romaani kehottaa rikkomaan mielen pystyttämät muurit ja ottamaan vastuun omasta elämästä. Vain siten ihminen voi hengittää vapaasti ja olla tasapainossa sisimpänsä kanssa.
Oleellista on valita sydämellä. Se tietää oikean suunnan, kun mieli ja tietoisuus empivät.
Haruki Murakami: Kaupunki ja sen epävakaa muuri. Suomentanut Antti Valkama. 585 sivua. Tammi, 2024.