Matkustamossa nykymaailma
Mahdollisen tulevaisuuden kuvauksessa ahdistus kohtaa kaipuun ja olemassaolon ihmetyksen, Outi Hytönen kirjoittaa.
Kirjan alussa on kartta suuren lentokoneen matkustamosta. Siellä istuvat muun muassa Onnekkuus, Feministi, Ilmastoinnista kysyjä, Pyry, Tekoäly, Gintonic ja Häviäjä. Heidät on nimetty keskusteluaiheiden tai stuertille olennaisten tapahtumien kannalta.
Pitkän lennon aikana kerronta pysähtyy keskusteluihin ja sukeltaa matkustajien ja stuertin ajatuksiin. Kaikkia heitä yhdistää halu päästä pois, parempaan paikkaan.
Hanna Weseliuksen neljännen romaanin Pronominien matkustajat elävät maailmassa, joka vaikuttaa todellisen maailman mahdolliselta tulevaisuudelta. Olosuhteista annetaan vihjeitä, mutta toisin kuin dystopioissa usein, kerronnan päähuomio on muuttuneiden elinehtojen sijaan henkilöiden mielissä.
Pronomineissa yltäkylläisten supermarkettien valikoima on vähitellen pienentynyt. Metsäluonto on olemassa lähinnä muistoissa. Yhdellä henkilöllä on hajonnut astianpesukone, jolle ei ole löytynyt korjaajaa.
”Minä olin aina ajatellut, että kaiken entisen tilalle tulee toinen samanlainen, että puut kasvavat takaisin ja homehtuneen hillon tilalle voi tehdä uutta. Mutta enää ei ollutkaan niin.”
Kaikkitietävä kertoja on kuin matkustajia tarkkaileva ja kuunteleva raportoija. Kertoja pysähtelee eri penkkiriveille ja tallentaa pätkiä keskusteluista.
Melkein kaikkia matkustajia vaivaa jonkinlaatuinen ahdistus. Ahdistuksen aiheet ovat nykymaailmasta tuttuja. Selfie-kuvaus on raskasta työtä, eikä tuhannestakaan otoksesta meinaa löytyä kuin yksi julkaisukelpoinen. Toinen matkustaja on neuroottisesti kiinni menneissä ja miettii, mitä olisi pitänyt tehdä toisin. Kolmas napsii rauhoittavia purkista, neljännen omaatuntoa kolkuttavat taideteoksia varten tapetut eläimet ja viides suree menetettyjä metsiä.
Välillä kilahtaa turvavyön kiinnitykseen kehottava merkkiääni, mutta mitään kuulutuksia ohjaamosta ei tule. Lentokone kallistelee ja tuntuu vaihtavan suuntaakin. Minne ollaan matkalla?
Pronomineihin on ladattu valtavasti symboliikkaa. Symbolit ja allegoriat toimivat miljöön rakennusaineena mutta myös dystopian kuvastona.
Lentokoneen ainoa katsottavissa oleva elokuva on Titanic, jonka kohtaukset vertautuvat ja osin juonellisesti rinnastuvatkin kohti tuntematonta lentävään matkustajakoneeseen.
Uusi, nimeämätön sienilaji on levinnyt joka paikkaan. Stuertti löytää sitä lentokoneesta. Yksi matkustaja on yrittänyt kaikkensa uusien sieniruokien kehittämisessä, mutta mauttomaksi ja epätyydyttäväksi ravinnoksi sieni jää.
Valokuvat ovat kolmas keskeinen elementti. Selfie-kuvaajan lisäksi koneessa on matkustajia filmirullalle tallentava opiskelija, puhutaan pyrykanavan videolähetyksistä ja ylipäätään pohditaan kuvan merkityksiä ja mahdollisuuksia.
Weseliuksen edellinen romaani oli todellinen timantti. Nimettömän (WSOY 2023) jälkeen odotukset uutukaista kohtaan ovat ehkä kohtuuttomankin korkeat.
Pronomineissa elementtejä on paljon, ja niiden yhtälö on monimutkainen, osin hämäräkin. Mutta juuri mysteerissä piilee tällä kertaa Weseliuksen proosan voima.
Romaani häiritsee mieltä pitkään ja haastaa ajattelemaan. Mitä kaikki tässä maailmassa ja ajassa oikein merkitsee? Weseliuksen tekstissä on älykkäitä havaintoja ja jykevää sanankäyttöä.
Välillä kertoja tuo itsensä näkyväksi ja kommentoi kertomusta: ”Sanoin aikaisemmin, että kertomus on ehkä paikka, jonka äärellä ihmiset voivat surra omaa kuolemaansa. Tai että se on ehkä paikka, jossa toisten tuskaa on helpompi käsitellä. Voi se olla niitäkin. Mutta se voi olla myös rakkaudesta johtuva teko.”
Tämä kirja voisi olla juuri sellainen. Rakkaudesta elämään tehty teko. Kaikesta dystopisesta aineksesta huolimatta päällimmäisenä nimittäin hehkuvat kaipuu luontoon ja ihmetys olemassaolosta.
Hanna Weselius on Suomen Kuvalehden kolumnisti.
Hanna Weselius: Pronominit. 377 sivua. WSOY, 2025.