Aika on loppumassa

Arvio: George Clooneyn tieteiselokuva maailmanlopusta ei ota riskejä.

elokuva
Teksti
Kalle Kinnunen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Millainen maailmanlopputarina sopii Netflixin jouluelokuvaksi?

Midnight Skyn tähti on George Clooney, joka on myös ohjannut elokuvan. Kuvastoa ja sinnikkyystarinan eetosta on lainattu ainakin jättihiteistä Gravity ja Yksin Marsissa. Lily Brooks-Daltonin romaaniin perustuvassa elokuvassa voi nähdä myös heijastuksia klassikoista Solaris ja 2001: Avaruusseikkailu, minkä toteaminen viimeistään paljastaa, että omaa on vähän.

 

Vuonna 2049 ihmiskuntaa kohtaa musertava ja selittämätön uhka. Pohjoiselle havaintoasemalle jää yksin sairas tiedemies Augustine (Clooney). Muut lähtevät, vaikka koko muu planeetta muuttuu tappavan vaaralliseksi.