Arvio: Eriarvoisuutta ja ajatustenlukua
Arne Nevanlinnan Heta-romaani vie 1900-luvun alun Suomeen.
Arne Nevanlinnan neljäs romaani Heta alkaa satiirina ja kääntyy juonitarinaksi. Helsinkiläisen kenraalinleski Celeriuksen palvelukseen asetuttuaan rampa Heta-piika huomaa, että pystyy lukemaan ihmisten ajatuksia. Kenraalittarella on laaja jälkeläisjoukko, jonka puheita Heta kuuntelee ja ajatuksia tulkitsee. Romaani ottaa tehtäväkseen kuvata suomalaisten eriarvoisuutta sata vuotta sitten, lähinnä vuodessa 1902.
Henkilöt jakautuvat vastakohtapareihin: miehet ja naiset; säätyläiset ja muut; Helsingin herrat ja Viipurin porvarit; ystävälliset mustalaiset ja tylyt valkolaiset; kampurajalkainen ja ”tasajalkaiset”; koulutettu väki vastaan sydämeltään sivistyneet. Heta-piika tuntuu ihmisymmärryksen ideaalilta: hän tajuaa, hän lukee, hän keksii käydä viisastumassa kirjastossa. Heta on aikaansa edellä: ”Ihalempi” on hänelle tuttu jo ennen kuin ensimmäinen sarja Helkavirsiä on ilmestynyt.
Muutenkaan Nevanlinna ei näytä suhtautuvan kiihkeästi oikea-aikaisuuteen. Enimmäkseen teksti on 1900-luvun alkuun käypää, mutta välillä lukijaa huvitetaan salarakkaalla, ja Hetan haminalainen äitiraasu vaikeroi synnyttäessään: ”Nysse tulee, nysse tulee!” Välimerkkien käyttöön kirjailija suhtautuu luovasti.
Hetan henkilöt tuntuvat sekä kiinnostavilta että mahdollisilta. Sitä mietin, olivatko suomalaisenkin säätyläistön lapset siivotut näin tarkasti vanhempien elämän ulkopuolelle. Ehkä olivat.
