
Aasin silmin
Puolalaisohjaaja Jerzy Skolimowski on 84-vuotias elokuvataiteen vanha punkkari. Hänen ensimmäiset 1960-luvun elokuvansa olivat vielä ranskalaista uutta aaltoa henkiviä draamoja. 1970-luvulta alkaen ohjaajan töitä on hallinnut konventioita kaihtavan, rohkean auteurin leima.
Skolimowskin elokuvat eivät ole varsinaisesti ”outoja”. Omaperäisyys syntyy vivahteista, joissa totunnainen tarina nyrjäytetään odottamattomilla tyylikeinoilla. Deep End (1970) päättyy absurdilla tavalla venytettyyn puolituntiseen loppukohtaukseen, Huuto (1978) on elliptisen rakenteen ja leikkauksen taidonnäyte. Essential Killing (2010), jossa Vincent Gallon esittämä taleban-terroristi pakenee pitkin itäisen Euroopan syrjäseutuja, pilkkoo palasiksi trillerin lajityyppiä. Elokuva on liki dialogiton, sen sisältö tulee muodosta.
Uusin Skolimoswkin teos, Cannesissa palkittu ja Oscar-ehdokkuudella huomioitu EO, on jälkimmäisen kaltainen. Elokuvan nimihenkilö on surusilmäinen sirkusaasi, joka on poistettu kiertävästä sirkuksesta.
Aasi aloittaa vaelluksen halki Puolan ja Italian maaseutujen. Matkalla EO kohtaa ihmisiä, kuten nuoren papin (Lorenzo Zurzolo), kreivittären (Isabelle Huppert) ja joukon jalkapallojoukkueen väkivaltaisia kannattajia.