Arvio: Entisen PMMP-tähden Paula Vesalan olemus jää mysteeriksi

Vesala-albumin kappaleet ovat kelpoja, mutta eivät unohtumattomia.

levyarviot
Teksti
Tero Alanko

Mitäpä sitä kiertelemään, paikoitellen Paula Vesalan, 34, ensimmäisen soololevyn musiikki ärsyttää todella paljon. Esimerkiksi Älä droppaa mun tunnelmaa -kappaleen tekopirteä calypsopelleily ajaa raivon partaalle. Ja jos kyseisen biisin sanoitus on tarkoitettu hauskaksi, se ei osu kohteeseensa. Jos sitä ei ole tarkoitettu, vielä pahempi juttu.

Muutenkin Vesalan viljelemä ”nuorekas nykykieli” tuntuu nihkeältä, tai sitten vaan olen kärttyinen keski-ikäinen setä. Joka tapauksessa hänen lähtötasonsa pitäisi PMMP-vuosien jälkeen olla paljon korkeammalla kuin ensimmäistä levyään tekevillä nuorilla neidoilla.

Iso osa Vesala-albumista täyttyy biiseistä, jotka ovat sinällään kelpoja, mutta eivät millään tavalla unohtumattomia. Lähimpänä mennyttä soi Ei pystyny hengittää -kappaleen yhteislauluun kannustava kertosäe. On hienoa, että Vesalan lauluissa naiset ovat edelleen vahvoja.

Tietysti Paula Vesalan levyllä on paljon muutakin hyvää. Hän laulaa rohkeasti ja taitavasti ilmaisuaan muunnellen. Vesalan kirkas ääni onkin kaiken aikaa keskipisteessä. Sitä on paikoin käsitelty kuten muitakin instrumentteja – leikelty, kerrostettu, sijoiteltu yllättävästi äänikuvaan.

Vesala-albumin elektroninen pop tekee myös riittävän pesäeron PMMP:n musiikkiin. Kaikkiaan Paula Vesalan ikioma olemus jää kuitenkin vähän mysteeriksi. Luulin, että hän olisi halunnut erottua joukosta selvemmin.