Tyttöjen kapinoivasta ystävyydestä
Raiskaaja käy 12-vuotiaan Francescan kimppuun. Tyttö päättää laittaa hanttiin, vaikka ei ruumiinvoimillaan pärjää aikuiselle miehelle. Väkivallan tuoksinassa Francesca miettii, että naiseksi kasvaminen tarkoittaa rohkeutta kohdata miehen omistava katse ja sanoa: ”Minä en kuulu kenellekään.”
Beatrice Salvionin (s. 1995) esikoisromaani En pelkää mitään sijoittuu Monzan kaupunkiin fasistien hallitsemassa 1930-luvun Italiassa. Vallalla on ankara patriarkaalinen kulttuuri, jossa kaikkien tulee vannoa uskollisuutta suurelle johtajalle Benito Mussolinille. Pienikin vastarinta vallitsevaa järjestystä kohtaan tukahdutetaan säälimättömästi, etenkin jos kapinoitsija on nuori nainen.
Tätä taustaa vasten Fracescan voimaannuttavat pohdinnat raiskaajan hyökätessä tuntuvat liiankin sankarillisilta. Etenkin kun hänen sanastonsa ”miehen katseineen” kalskahtaa aikakauteen sopimattomalta.
Salvionia on kutsuttu uuden sukupolven Elena Ferranteksi. Vertaus ei ole tuulesta temmattu, sillä En pelkää mitään porautuu maskuliinisen väkivallan hallitseman kulttuurin syviin kerrostumiin yhtä tarkasti kuin Napoli-sarja.
Ferranten tavoin Salvioni nostaa feminiinisen ystävyyden proosansa polttopisteeseen. Francescan aisapari Maddalena kulkee kutsumanimellä Malnata eli pahan oma. Yhteisö demonisoi kapinoivaa tyttöä, jonka huhutaan aiheuttaneen taikavoimillaan isänsä ja veljensä kuoleman. Nähdessään Malnatan kadulla naiset pyytävät varjelusta Herralta ja miehet sylkäisevät maahan.
”Maailma muodostui säännöistä, joita ei tullut rikkoa”, kuuliaiseksi kasvatettu Francesca kuvailee elinpiiriään. Malnatalle mikään ei ole pyhää. Hänellä on otsaa pilkata Mussoliniakin, joka valtansa täyteydessä käy kolonialistista sotaa Etiopiassa.
Salvioni kuvaa Malnatan kautta ikiaikaista tapaa leimata normeja rikkovat tytöt ja naiset saastaisiksi ja sulkea heidät lauman ulkopuolelle. Francescan silmissä Malnata on sankari. Hänkin haluaa tytöksi, joka ei pelkää mitään. Yhteisön kahleista irtautuminen altistaa Francescan seksuaaliselle väkivallalle mutta antaa myös välineet taistella sitä vastaan.
Salvionin proosa on kipunoivaa ja ajankuvaus elävää. Avainkohdissaan En pelkää mitään saa saarnaavia sävyjä, mutta ne ovat romaanin hengen mukaisia.
Beatrice Salvioni: En pelkää mitään. Suom. Leena Taavitsainen-Petäjä. 319 s. Gummerus, 2024.