
Ei sankareita
Uutiset saapuvat juuri ennen lehdistönäytöstä: vangittu elokuvantekijä Jafar Panahi on aloittanut nälkälakon. Pala pysyy kurkussa koko parituntisen ajan. Ei karhuja on iranilaisohjaajan vihaisin elokuva.
Iranin hallintoa kritisoineelle Panahille langetettiin vuonna 2011 maastapoistumis- ja elokuvantekokielto. Siitä lähtien Panahi on tehnyt elokuvansa salassa. Kotiarestista käsin hän on etäohjannut palkittuja elokuvia, kuten Taxi Teheranin (2015) ja Kolmet kasvot (2018). Panahi näyttelee kaikissa elokuvissaan.
Ei karhuja alkaa kohtauksella, jossa Panahin kuvitteellinen versio ohjaa videopuhelun välityksellä uutta elokuvaa. Kuvausryhmä on Turkin puolella, ja ohjaaja majailee iranilaisessa rajakylässä. Kuvausten lomassa hän kuvaa kylän asukkaiden arkea.
Seesteinen kerronta kiristyy vähitellen, kun ohjaaja joutuu kyläläisten sisäisen konfliktin välikappaleeksi. Syynä on hänen ottamansa ottama valokuva, joka todistaa nuoren pariskunnan kielletystä rakkaudesta.